Jesse Puljujärven ”verivihollinen” hurjassa vireessä – valittiin viikon pelaajaksi

Edmonton Oilersin viime kesän ykkösvaraus Kailer Yamamoto on ollut hurjassa pelivireessä sen jälkeen, kun NHL-seura lähetti hänet takaisin juniorisarja WHL:ään hakemaan peliaikaa. Yamamoton taidot ovat sarjan muihin pelaajiin nähden toista luokkaa, sillä kauden 21 ottelusta hän on kerännyt peräti 31 tehopistettä.
Huippulupauksen tehot noteerattiin aikaisemmin tällä viikolla, kun Yamamoto palkittiin WHL:n Viikon pelaaja -palkinnolla. Viime viikon neljästä ottelusta irtosi kuusi maalia ja neljä syöttöpistettä.
DETAILS
Yamamoto kävi kauden alussa kokeilemassa siipiään NHL:n puolella. Hän pelasi syksyn aikana yhteensä yhdeksässä runkosarjaottelussa ja merkkautti niiden aikana kolme syöttöpistettä. 19-vuotias nuorukainen pelaa samaa pelipaikkaa suomalaisen Jesse Puljujärven kanssa, eli kärkiketjujen laitahyökkääjänä.
Kausi alkoikin Puljujärven osalta huolestuttavasti, sillä Oilers päätti lähettää hänet farmisarjaan ja antaa Yamamotolle paikan joukkueen hyökkäysketjuissa. Osat kuitenkin vaihtuivat kauden edetessä, ja nyt Puljujärvi on saanut pelata viimeiset kuukaudet Oilersin mukana.
Lahjakkaan suomalaisen kiekonkäsittelijän tulisi kuitenkin parantaa otteitaan, koska Yamamoton vire on antanut osoittaa, että korvaaja löytyy hyvinkin läheltä. Puljujärven tehot ovat tässä vaiheessa kautta 9+6=15. Otteluita hän on pelannut 32 kappaletta.
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kahdelle suomalaiselle lähtöpassit NHL:ssä!
- NHL:ssä jysähti historiallinen sopimus!
- Kilpailijaseuralle riitti: Poikkeuksellisen tiukka Jokerit-vaatimus julki!
- IS: Näin pitkä vankeusrangaistus Jere Karalahtea uhkaa
- Niko Mikkola: jättidiili!
- Yle: Jere Karalahti on vangittu
- Upea kiekkoura päätökseen! MM-, SM-, ja olympiakultaa voittanut puolustaja päättää pelaajauransa
- Olli Jokinen heitti pelaajansa bussin alle: ”Ei ollut minkäänlaista…”
- NHL:stä kajahti karmea uutinen suomalaisvahdista
- Oho! Nashville nappasi Carolinan entisen ykköskierroksen varauksen siirtolistalta
- Vapaille markkinoille kova nimi – Liiga-tähdelle näytettiin ovea NHL:ssä
- JYP teki kovan ratkaisun Pekka Jormakan suhteen
- 10 suomalaista sai lähtöpassit NHL:ssä – mukana viime kauden Liiga-tähti
- Tässäkö Aleksander Barkovin korvaaja? Lähde: Florida harkitsee NHL-konkarin palkkaamista
- Tapparan viime kauden NHL-vahvistus: ura ohi
- Jokereilta jättiuutinen!
- Yli 700 NHL-ottelun konkari: Lähtöpassit!
- HIFK rysäytti sopimusuutisia
- Sopimus taskussa: Jevgeni Kuznetsov löysi uuden seuran
- Ilves vahvistuu: Kiinnitti Mestiksen tehomiehen