Suomalaisen NHL-tähden autokoulu hakee vertaistaan – ajoi Cadillacia ja sai kaikkien aikojen helpoimman läpäisyn!
Eurooppalaisen kiekkoilijan NHL-uran alkuun kuuluu paljon enemmän hoidettavia asioita kuin voisi uskoa.
Yksi näistä asioista on autokoulun hoitaminen, koska eurooppalainen ajokortti on vain yhden vuoden voimassa Pohjois-Amerikassa.
Yksi nimettömänä pysyttelevä eurooppalainen NHL-pelaaja paljasti Washington Postin toimittajalle Isabelle Khurshudyanille, että hän on ajanut samalla eurooppalaisella ajokortilla jo seitsemän vuotta.
Monille eurooppalaisille kiekkoilijalle ajokortin hankkiminen tuottaa isoja ongelmia, koska teoriavaihe on ainostaan saatavilla englanniksi, ranskaksi, saksaksi tai venäjäksi.
Dallas Starsin suomalaisvahti Kari Lehtonen sanoi Khurshudyanin haastattelussa, että hän on kuullut ”todellisia kauhutarinoita joidenkin jätkien autokouluista.”
Lehtosen Yhdysvalloissa Chicagossa käymä autokoulu ei kuitenkaan kuulosta ollenkaan niin pahalta.
Suomalaisvahti saapui Pohjois-Amerikkaan 20-vuotiaana ja hänet lähetettiin aluksi Atlanta Thrashersin farmiseuraan Chicago Wolvesiin.
Siellä Lehtosen oli määrä suorittaa myös autokoulu. Siinä kohtaa nuorella suomalaispojalla tuskin oli tiedossa, mitä tuleman pitää.
– He sanoivat minulle: ”Ei hätää, mennään sinne harjoitusten jälkeen”, Lehtonen naurahtaa.
– Joten… Tämä vanhempi herrasmies nimeltään Mike ”The Hat”, joka oli omistajan kaveri ja teki työtä myös joillekin seuroille, vei minut Cadillacillaan liikennevirastoon. Siellä meitä odotti jättimäinen jono. Hän vain sanoi jotain jollekulle ja kävelimme kaikkien ohi. Menimme paikan taakse ja teimme kirjallisen testin yhdessä, suomalaisvahti kertoo.
– Englannin kieleni ei ollut kovin hyvää, joten hän vain kertoi minulle oikeat vastaukset kaikkiin tehtäviin. Seuraavaksi menimme liikenneviraston parkkipaikalle hänen Cadillacillaan. Hän antoi Cadillacinsa minulle, ja minun piti vain kääntää auto ja ajaa se suoraan seuraavalle parkkipaikalle. Ja siinä se oli, Lehtonen paljasti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!