Nyt jysähti! Liigaseura räväytti kahdeksan sopimusta kerralla
Liigajoukkue Hämeenlinnan Pallokerho tiedotti tänään peräti kahdeksasta jatkosopimuksesta. Sopimuksista kuusi koskee pelaajia ja kaksi valmentajia.
Pelaajista nykysopimuksiaan Kerhon kanssa jatkoivat Petteri Nikkilä, Eetu Tuulola, Harri Kainulainen, Teemu Turunen, Jere Innala ja Erkka Seppälä.
Joukkueen valmennustiimiin kuuluvat Timo Turunen ja Juha Lehtola jatkavat päävalmentaja Antti Pennasen ja Antti Miettisen rinnalla myös ensi kaudella.
Pelaajista puolustaja Nikkilä jatkoi sopimustaan saman tien kevääseen 2021. Hyökkääjistä Tuulolan sopimus kestää kevääseen 2020, Turusen, Innalan ja Kainulaisen kevääseen 2019. Seppälä sai ensimmäisen liigasopimuksensa, joka on voimassa kevääseen 2020 ja sisältää yhden vuoden option.
Nikkilä, 25, pelaa HPK:n liigajoukkueessa jo viidettä kauttaan, eli sopimuksen päättyessä hänellä on takanaan kahdeksan kautta kasvattajaseuransa liigamiehistössä.
– ”Pete” on HPK:n puolustuksen ruumiillistuma ja taistelija, jonka voi laittaa kentälle tilanteessa kuin tilanteessa. Hän on kehittynyt edelleen tänä vuonna ja on puolustuksen tukipilareita, HPK:n pelaajakoordinaattori Jukka Voutilainen sanoo seuran nettisivuilla julkaistussa uutisessa.
Keväällä 2016 alle 18-vuotiaiden MM-kultaa voittaneella Tuulolalla (kuvassa) taas on menossa ensimmäinen kokonainen kausi Liigassa. Toissa kaudella Tuulola kävi haistelemassa liigailmaa kymmenen ottelun verran, ja viime kauden nuorukainen vietti Kanadassa WHL-junioriliigan Everett Silvertipsissä. Tällä kaudella 19-vuotias hyökkääjä on paukuttanut 25 ottelussa jo kahdeksan maalia ja kirjannut lisäksi yhden syöttöpisteen.
– Eetu on ottanut huikean harppauksen eteenpäin kuluvan kauden aikana. Ura voi jatkua tulevaisuudessa isommissa ympyröissä, mutta hienoa, että Eetu valitsi tässä vaiheessa HPK:n parhaimmaksi paikaksi kehittyä edelleen, Voutilainen totesi mielissään.
Myös valmennustiimin jatkon varmistuminen hyvissä ajoin on Kerholle mieluisa asia.
– Oli HPK:lle selkeä valinta jatkaa koko valmennustiimin sopimuksia 2019 kevääseen asti. Valmennuksella on selvät vastuualueet ja he täydentävät osaamisellaan toisiaan, HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen kommentoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia