Hän on täällä taas!

Lokakuussa Montreal Canadiensin maalivahti Carey Price ei tuntunut saavan sitä kuuluisaa rantapalloakaan kiinni, ja tappiot seurasivat toisiaan.

Ajoittain Montrealin Centre Bellin vaativa yleisö jopa buuasi maailman parhaana maalivahtinakin pidetylle Pricelle.

Loka-marraskuun vaihteessa Price päästi kolmessa pelissä yhteensä 80 laukauksesta 13 selkänsä taakse. Torjuntaprosentiksi muodostui hävettävä 83,8.

Kaupungin suurin puheenaihe tuntui olevan ihmettely siitä, mikä ihme Pricea oikein vaivaa.

Tätä vaivasi alavartalovamma.

Marraskuun 2. päivän Minnesota-tappion (5 omiin 26 laukauksesta) jälkeen Price jäi sivuun tositoimista ja kuntoutti vammaansa.

Kolme viikkoa myöhemmin Price palasi kehiin.

Ja millä tavalla!

Paluunsa jälkeen Price on pelannut neljä ottelua, ja Montreal on voittanut ne kaikki. Buffalo kaatui 3–0, Columbus 3–1, Ottawa 2–1 ja viime yönä Suomen aikaa Detroit 6–3.

Näissä otteluissa Price on torjunut 128 laukausta 133:sta. Torjuntaprosentti on huikea 96,2. Ja viime yön kolme osumaa 31 laukauksesta vielä laskivat tätä lukemaa huomattavasti!

– Se, että tiedämme Careyn olevan taas huippukunnossa, on valtava lisä itseluottamuksellemme. Tiedämme, että jos toimitamme muutaman kiekon maaliin, hän voittaa pelin meille, Montrealin hyökkääjä Alex Galchenyuk sanoi nhl.comin otteluraportissa.

Canadiensin päävalmentaja Claude Julien jatkoi tähtivahtinsa ylistystä.

– Mielestäni pelasimme ihan hyvin myös ilman Careytä. Muutkin maalivahtimme onnistuivat aivan hyvin. Mutta hän on loistava maalivahti, joka voittaa meille otteluita pelatessaan näin kuin hän nyt pelaa, Julien sanoi.

Pricen viime yön parhaita paloja pääset katsomaan tästä ja tästä linkistä.