NHL:ään tähyävä kiekkoilevan veljessarjan ”paras painos” pitkään jatkosopimukseen – ”Päätä ei huimaa”
Jyväskylän JYP ja puolustaja Anttoni Honka ovat solmineet kauden 2019–20 loppuun asti kestävän jatkosopimuksen.
Sopimus on JYPille merkittävä, sillä Honkaa, 17, ennakoidaan NHL:n ensi kesän varaustilaisuuden kärkikierrosten varaukseksi. Näin Honka varataan JYPin pelaajana, ja hurrikaanipaidasta hän todennäköisesti aikanaan lähtee rapakon taakse.
Nuori supertalentti on ottanut tällä kaudella paikkansa JYPin takalinjoilta. Kesken kauden edustusjoukkueeseen noussut Honka on pelannut yhdeksän Liiga-ottelua tehoilla 1+4. Tehotilasto näyttää lukemaa +4. CHL:ssä Honka on pelannut neljä ottelua ilman tehoja.
Lisäksi Honka on ahkeroinut 21 nuorten SM-liigan ottelua tehoilla 3+8=11 sekä kaksi U18-maajoukkueen turnausta. Hämeenlinnassa pelatussa turnauksessa Honka oli koko karkeloiden tehokkain puolustaja saldolla 0+5.
Honka tunnetaan erittäin taitavana luistelijana sekä hyvänä kiekonkäsittelijänä ja pelintekijänä.
– Anttoni on peluri. Persoonallinen ja erottuva huippulahjakkuus, jonka päätä ei huimaa, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen kertoo seuran nettisivuilla julkaistussa uutisessa.
– Anttoni kehittyy vielä paljon fyysisen voimistumisensa kautta. Olemme sopineet hänen kanssaan, että Liigan peliminuutit kertyvät hänelle ansaittuina, ei pedattuina. Näin pelaaja haluaa sen myös tapahtuvan, Virtanen jatkaa.
Anttoni on kiekkoilevan Hongan veljessarjan kuopus. Pisimmälle urallaan on toistaiseksi päässyt Julius, 22, joka on pelannut tällä kaudella yhdeksän ottelua NHL:n Dallas Starsissa. 24-vuotias Aleksi pelaa Ranskan liigan Chamonix’ssa. 26-vuotias Valtteri on lopettanut aktiiviuransa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?