Montrealin kolmikolla menossa uskomaton kuivakausi – nuorten kultaleijonaa kaivataan jo apuun!
NHL:n alkukaudesta turhan monta ottelua hävinneen Montreal Canadiensin purjeet ovat viime aikoina saaneet myötätuulta oikein kunnolla. Yöllä kauttansa jatkava joukkue on voittanut useamman ottelun putkeen, myös pisteitä on kertynyt peräkkäisissä peleissä.
Silti myös murheita löytyy.
Montreal Gazette nosti jutussaan esille varsin yllättävän päänvaivan – eli joukkueen nelosketjun, joka oli viime yönä Ottawaa vastaan muodossa Byron Froese – Jacob de la Rose – Nicolas Deslauriers.
Pelaajien yhteensä lasketut pisteet tältä syksyltä ennen yön Detroit-mittelöä ovat 0+0 – ja pelimäärä yhteensä 33 ottelua.
Tehottomuus on uskomatonta, sillä AHL:ssä hyvin tehoillut ja joskus lupauksena pidetty ruotsalaispelaaja de la Rose on kerännyt viimeisen kolmen kauden aikana vain yhden syötön.
On täysin selvää, että oli kyseessä ykkös- tai nelosketju, ei tällainen tehottomuus ole hyvästä. Sivuston uutinen jatkuikin siten, että se pohti mahdollista uutta kasvoa ketjuun.
Yksi tällainen voisi olla nuorten maailmanmestari Artturi Lehkonen.
Lasaretissa oleva suomalainen on sentään iskenyt pisteet 2+3, eli luonnollisesti enemmän kuin koko kolmikko yhteensä.
Sivusto kirjoitti suomalaisittain imartelevasti. Nelosketjun ongelma olisi sen mukaan nimittäin ratkaistu, jos Lehkonen tai vaihtoehtoisesti Ales Hemsky (aivotärähdys) pelaisi siinä.
Montreal on viime aikoina muutoinkin kärsinyt tehottomuudesta.
Kolmessa edellisessä upeat voitot napanneelle Habsille on riittänyt täysiin pistepotteihin maksimissaan vain kolme maalia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK pelasi kovaa peliä kulisseissa – KalPan ykköstähti joutuu sivuun!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt