Millainen superlupaus on Eeli Tolvanen? Kommenteista paistavat jäätävä itsevarmuus ja huikea nöyryys
HELSINKI. Moni saattoi miettiä ennen kuluvan kiekkokauden alkua, että näinköhän Jokerien hyökkääjä Eeli Tolvanen jo yltää joukkueensa vakituiseen kokoonpanoon KHL:ssä. Nashville Predatorsiin viime kesänä numerolla 30 varattu hyökkääjä löi kuitenkin monet ällikällä, kun kausi pääsi vauhtiin.
Hyökkääjälupaus on paukuttanut syyskauden 39 ottelussa peräti 17 häkkiä ja yhteensä 32 pinnaa. Tapaninpäivänä alkavissa nuorten MM-kisoissa pelaava vihtiläislähtöinen virtuoosi ei itse ole yllättänyt iskustaan.
– No en tiedä, onko mikään yllättänyt. Kun tulin Jokereihin, oli puhe, että mahtuuko pelaamaan ja saako roolia, Tolvanen kertasi syksyn antia SuomiKiekon haastattelussa taannoin.
[nosto tasoitus=”oikea”]No en tiedä, onko mikään yllättänyt.[/nosto]
Jos on Tolvanen ollut iskussa, niin samaa voi sanoa myös Jokereista. USHL:stä Eurooppaan palanneen Predators-varauksen kauden panos kuvastaa siinä mielessä helsinkiläisiä, että niin Tolvanen kuin koko joukkue on vetänyt jopa selvästi yli odotusten. – Ollaan saatu hyvin kausi liikkeelle. Tuntuu, että kaikki on loksahtanut kohdilleen. Tuntuu, että jos pysyy terveenä, tästä tulee hyvä juttu, Tolvanen mietti KHL:ssä läntisen konferenssin kärkipaikkoja miehittävän Jokerien tilannetta.Kausi verottaa välimatkojen takia
Arki KHL:ssä on suurten välimatkojen takia taatusti raskasta. Pelejä on niin pitkällä idässä kuin syvällä Venäjän eteläosissa. Nyt kun Suomi pelaa Buffalon MM-kisoissa, pääsee Tolvanen joukkuekavereidensa kanssa asettumaan pariksi viikoksi yhteen kaupunkiin. – Nyt päästään jenkkeihin ja siellä ollaan paikallaan. Kuten todettua, syksyn loistavan iskukyvyn vastapainoksi Tolvaselle on tullut hurja määrä matkustusta muiden Jokerien tavoin. Suomalainen itse näkee, että hänen nuori ikänsä auttaa raskaan kauden keskellä. – Onhan tässä kilometrejä tullut alle. Mutta energiaa löytyy, nuori äijä palautuu nopeasti, 18-vuotias hyökkääjä painotti. – Jos joku joukkuekaveri kuulee tämän, niin he voivat antaa palautetta, Tolvanen virnuili.[nosto tasoitus=”oikea”]Jos joku joukkuekaveri kuulee tämän, niin he voivat antaa palautetta.[/nosto]
Mutta vaikka energiaa löytyy tapaninpäivänä Kanadaa vastaan alkavien kisojen alla, myöntää debyyttikauttaan KHL:ssä pelaava Tolvanen sarjan raskauden kiertelemättä.
– Onhan se totta kai kova sarja. Ei ne Siperian-reissut koskaan ole helppoja. Lentokoneessa ja bussissa vietetään aikaa. Joskus ehkä väsyttää enemmän, mutta hyvin siitä on selvinnyt.
Sanat pitävät paikkansa. Niin Jokerit kuin Tolvanenkin ovat selvinneet taatusti hyvin raskaasta syksystä. Mutta miten on, pärjäävätkö helsinkiläiset ilman Tolvasen kynailyjä?
– Kyllä ne pärjäävät, Tolvanen päätti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!