KSML: JYPillä aivan järkyttävä peli- ja matkustusrumba – tänään 12 tunnin CHL-reissu Tshekkiin!
Kuva: Juha Tamminen
Liigajoukkue JYP on keskellä aivan älytöntä ottelu- ja matkustusruuhkaa. Iso syy tähän on paradoksaalisesti joukkueen hyvä menestys.
JYP on ainoana suomalaisjoukkueena selvittänyt tiensä Mestarien liigassa puolivälieriin asti. Viime viikon tiistain ja etenkin tämän illan ottelut tshekkiläistä Kometa Brnoa vastaan aiheuttivat seuran toimiston väelle melkoista päänvaivaa.
JYP pelaa CHL-puolivälierien toisen osaottelun tänä iltana Tshekin Brnossa. Jo huomenna joukkueella on vierasottelu Vaasassa. Sitten ruhtinaallisen välipäivän jälkeen perjantaina on edessä kotiottelu.
Tämän ja huomisen päivän otteluiden kanssa seurassa jouduttiin pähkäilemään oikein urakalla. Lopulta JYPissä päädyttiin siihen, että joukkue matkustaa Brnoon yksityiskoneella. Lennon oli määrä lähteä Jyväskylän kupeessa sijaitsevalta Tikkakosken lentokentältä kello 13.
Tshekkiin nopeammin kuin Vaasaan!
Välittömästi tämän illan ottelun jälkeen JYP suuntaa takaisin kotia kohti ja on Tikkakoskella yöllä arviolta kello yhden ja kahden välillä. Lento kestää noin kaksi ja puoli tuntia. – Kaiken kaikkiaan matkaan tuhrautuu aikaa suurin piirtein yhtä paljon kuin normaaliin Turun pelireissuun, JYPin apuvalmentaja ja joukkueenjohtaja Jukka Ahvenjärvi kertoo tämän päivän Keskisuomalaisessa. Itse asiassa JYP käyttää tänään itse matkustamiseen jopa vähemmän aikaa kuin huomiseen Vaasan-reissuun. Jyväskylästä on Vaasaan matkaa noin 270 kilometriä, mikä nielee bussilla reilut kolme tuntia. JYPin on siis lähdettävä huomenna matkaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä, ja paluu odottaa jälleen yömyöhällä. JYPin päävalmentaja Marko Virtanen ennakoi, että huomenna Vaasassa kokoonpano voi olla erinäköinen kuin tänään, kauden toistaiseksi tärkeimmässä ottelussa. – Matkustaminen vaikuttaa eri pelaajiin eri tavalla. Seuraamme tilannetta. Voi olla, että matkan rasitukset vaikuttavat kokoonpanoon, erityisesti Vaasan ottelussa, Virtanen sanoi Keskisuomalaisessa. – Eletään hetkessä, hän lisäsi.Puustinen ja Miklik jäävät Tshekkiin
Se on selvää, että JYPin kokoonpano on huomenna ainakin parin pelaajan verran erilainen kuin tänään Brnossa. A-maajoukkueeseen valittu Juuso Puustinen jää Tshekkiin, sillä Leijonat kohtaa keskiviikkona EHT-turnauksessa Prahassa Tshekin. Michel Miklik taas matkustaa Tshekistä Norjaan, missä Slovakian maajoukkue pelaa neljän maan turnauksessa. Nuori hyökkääjä Jerry Turkulainen (kuvassa) taas palaa yöllä Jyväskylään ja matkustanee huomenna Vaasaan, minkä jälkeen torstaina on edessä liittyminen Nuorten Leijonien MM-leiriryhmään. JYP ja Brno pelasivat viikko sitten Jyväskylässä 3–3-tasapelin, joten tämän illan ottelun voittaja jatkaa CHL:n välieriin. Marko Virtanen muistuttaa, että ottelu on merkittävä paitsi JYPille, myös koko suomalaiselle jääkiekolle. – Meidän on oltava vieraskentällä timanttia. Luotan omaan miehstööni. Se on osoittanut pystyvänsä venymään aina tiukassa paikassa, Virtanen sanoi Keskisuomalaisessa.LUE MYÖS:
- NHL:ssä rysähti – nuori lupaus rustasi yli 50 miljoonan dollarin diilin!
- IL: NHL:n TV-oikeuksiin iso muutos – näin ottelut televisioidaan Suomessa
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Liiga-seura purki hyökkääjänsä sopimuksen – uusi joukkue löytyi jo!
- Daily FaceOff: Liiga-seuralle syttyi huoli – NHL voi viedä ykköstähden!
- IS: Topi Nättinen ällistyi Liiga-seuran hirmuhankinnasta – miten ihmeessä tämä saatiin aikaan?
- Päävalmentaja lyttäsi NHL-superlupauksen – puhuu nyt suoraan: ”Olisi pitänyt jättää”
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!
- Liiga-hyökkääjä siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaislegioonaan
- Ässille taas karmeita uutisia – viime kauden tehomies pitkään sivussa
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Urheilucast: Jokerit heitti verkot vesille – kiikarit NHL:ssä!
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle