Kivenkovan maalipyssyn aika NHL:ssä lopussa? Joutuu vilttiketjuun – ”Mitä oikein haluatte, että sanon?”
Chicago Blackhawks teki viime kesänä yhden vuoden mittaisen sopimuksen kaksi edellistä kautta Dallas Starsia edustaneen seuraikoninsa Patrick Sharpin kanssa.
Sharpin pelit Starsissa menivät alakanttiin ja mies kärsi jälkimmäisellä sopimuskaudellaan pahan loukkaantumisen, mikä lyhensi hänen runkosarjan vain 48 otteluun.
Sharp päätti palata kesällä tuttuun seuraansa, minkä riveissä hän on voittanut kolme Stanley Cup -mestaruutta.
Halvasta 800 000 dollarin sopimuksesta huolimatta, odotukset neljä kertaa 30 maalin rajan rikkoneelle kanadalaiselle olivat korkealla.
Sharpin alkanut kausi on kuitenkin lähtenyt todella vaatimattomasti liikkeelle, eikä joulukuun 27. päivä 36-vuotta täyttävällä maalitykillä ole kasassa kuin vain kolme osumaa ja yhdeksän tehopistettä.
Blackhawksin päävalmentaja Joel Quenneville teki maanantaina kovan päätöksen ja jätti Sharpin kokonaan seuraavaan otteluun valmistautuvien hyökkäysketjujen ulkopuolelle.
Kanadalaishyökkääjän paikan kokoonpanosta seuraavassa pelissä, joka on sattumalta juuri Dallas Starsia vastaan, ottaa kolme edellistä kamppailua huilannut Rickard Panik.
– Meillä on kavereita, jotka ovat olleet ulkona kokoonpanosta jo muutamia pelejä, etkä halua heidän istuvan katsomossa liian pitkään. Meillä on hyökkääjiä, joita voi liikuttaa pois pelaavasta kokoonpanosta ja laittaa sitten takaisin, jotta kaikki pääsevät pelaamaan, Quenneville perusteli valintaansa.
Katsomokomennus on todella uusi asia Sharpille, mutta kokenut pelaaja tietää pelin raakuuden.
– Mitä haluatte oikein, että sanon? Voisin pelata nopeammin ja pelata kovemmalla temmolla. Voisin myös käyttää nopeuttani enemmän. Löydän itseni välillä liikaa vain seisomasta kaukalossa, Sharp sanoi Chicago Sun Times -lehdelle, kun häneltä kysyttiin, mitä hän voisi parantaa pelissään.
– Meillä on hyvä joukkue, jossa on paljon hyviä pelaajia. Näitä asioita tapahtuu, mies kommentoi viltitystään.
Blackhawksin kapteeni Jonathan Toews pitää maalintekovaikeuksista kärsivää pitkäaikaista pelitoveriaan tärkeänä pelaajana joukkueelle, vaikka verkot eivät ole heiluneet tuttuun tyyliin.
– Hän tuli tähän kauteen todella, todella innoissaan, henkisesti ja tunteellisesti. Hän oli motivoituneempi olemaan merkittävä pelaaja, mitä olemme koskaan nähneet. Me kaikki tiedämme, mihin hän pystyy, Toews sanoo.
– Se on jättimäinen kunnianosoitus hänen kokemukselle ja johtajuudelle pukukopissa, että vaikka hän ei pidä kirjainta rinnassaan – se kuinka on hän on valmis menemään kaukaloon ja taistelemaan noin kovaa, kanadalaistähti puolustaa toveriaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harvinainen siirto: Ruotsista hyökkääjä KHL-kaukaloihin
- IL: Näin Mikael Granlund reagoi joukkuekaverinsa saamaan jättitarjoukseen
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu