Aivotärähdyksestä toipuneella NHL-tähtivahdilla tunteikas ilta – ”Onneksi se on ohi!”
Vegas Golden Knightsin maalivahti Marc-Andre Fleury joutui olemaan kaksi kuukautta sivussa NHL-otteluista aivotärähdyksen jälkioireiden takia. Tiistaina mies palasi Vegasin maalin suulle, mutta Carolina Hurricanes pilasi Fleuryn paluuottelun viemällä pisteet voittomaalikilpailun jälkeen.
Viime yönä Suomen aikaa Fleury pelasi kuitenkin, jos mahdollista, itselleen vielä tärkeämmän ja tunteikkaamman ottelun.
Fleury, 33, pelasi kaudesta 2003–04 aina viime kesään asti aina NHL:ssä samassa joukkueessa, Pittsburgh Penguinsissa. Viime kesänä Penguins ei kuitenkaan suojannut Fleurya laajennusdraftissa, ja tulokasjoukkue Vegas nappasi maalivahdin itselleen.
Kolmentoista kauden aikana Fleurystä ehti tulla mm. eniten voittoja (375) Penguinsin paidassa torjunut maalivahti. Lisäksi hän voitti Pittsburghissa kolme Stanley Cupia (2009, 2016 ja 2017).
Viime yönä Fleury kohtasi ensimmäisen kerran vanhan seuransa. Ja se kohtaaminen sujui Fleuryn kannalta erinomaisesti. Hän torjui 24 kertaa, päästi vain yhden kiekon taakseen, ja Vegas nappasi 2–1-voiton.
Fleury myönsi ajatelleensa Pittsburghin kohtaamista jo pitkään.
– Tämä oli erilaista. En tiennyt yhtään, mitä odottaa. Olin maalillani hiljaa koko pelin ajan, enkä tiedä miksi. Penguinsissa minulla oli aina tapana huutaa peleissä ja harjoituksissa, Fleury sanoi nhl.comin mukaan.
Vaikka lähtökohta otteluun ei ollut helppo, Fleuryn mukaan joukkue teki pelaamisesta hänelle melko vaivatonta.
– Kaikki taistelivat lujaa koko 60 inuutin ajan. Olen erittäin iloinen, että saimme tämän voiton. Onneksi tämä on nyt ohi ja voitimme. Minun pitää kiittää kaikkia mahtavasta pelistä, Fleury sanoi.
Pittsburghiin Fleury palaa Golden Knightsin kanssa helmikuussa.
– Tämä voitto helpottaa oloani hetkeksi, mutta meillä on vielä yksi peli heitä vastaan jäljellä, Fleury huokaisi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?