Suomalainen NHL-tähtivahti ottaa kantaa valmentajansa rajuihin vihjailuihin – ”Saatoin tehdä kesällä virheitä”
Suomalaisen NHL-maalivahdin Antti Raannan alkukausi on ollut turhauttava.
Raanta loukkaantui jo kauden kolmannessa ottelussa ja oli sivussa peleistä kolme viikkoa.
Viime yönä Raanta vihdoin palasi tositoimiin, kun hänen joukkueensa Arizona Coyotes hävisi Buffalo Sabresille maalein 4–5.
Coyotesin päävalmentaja Rick Tocchet on pariinkin kertaan vihjaillut, että Raanta ei olisi ollut huippukunnossa saapuessaan loppukesällä uuden seuransa harjoitusleirille. Tocchetin mukaan Raannan alavartalovammat saattaisivat olla seurausta tästä.
Raanta kommentoi itse Tocchetin vihjailuja arizonasports.com -verkkolehden haastattelussa.
– Kun tulin tänne, kaikki oli täysin kunnossa ja tunsin itseni terveeksi. Kunnossani ei ollut mitään ongelmaa, Raanta sanoi.
– Kun tulee uuteen joukkueeseen, haluaa ensimmäisestä päivästä alkaen näyttää, mitä osaa. Ja kun sitten tulee tällaisia takaiskuja, se on turhauttavaa, Raanta puntaroi.
Raanta kuitenkin myönsi, että jos pääsisi ajassa taaksepäin, hän todennäköisesti muuttaisi kesäharjoitteluaan hieman.
– Viime kesänä suurin ero aiempiin kesiin oli, että menin jäälle vähän aikaisemmin. Se ei ehkä ollut hyvä juttu. Ajoin tunnin kotoani (Raumalta) ja menin jäälle Mikko Koivun, Patrik Laineen ja muiden suomalaisten NHL-pelaajien kanssa.
– Treenien aluksi meillä ei ollut tarpeeksi aikaa keskittyä liikkuvuusjuttuihin. Kun menimme jäälle, melkein heti alkoi tulla laukauksia. Olen jutellut valmentajien kanssa, ja he ovat sitä mieltä, että ehkä se oli virhe. Ja tuo voi olla syy, miksi tässä on ollut vähän ongelmia. Mutta muutoin tunsin oloni hyväksi (harjoitusleirin alkaessa), Raanta kertoi arizonasportsille.
Taannoisella Coyotesin itärannikon-kiertueella Raanta harjoitteli joukkueen mukana.
– Teimme oikeastaan vain liikkuvuusharjoitteita, ei mitään reaktiojuttuja. Halusimme varmistua, että kun alamme tehdä enemmän reaktioharjoituksia, olen varmasti valmis, ettei tule enempää takaiskuja, Raanta kertoi.
Viime yönä Suomen aikaa tuli erilaisia takaiskuja, kun Sabres iski Raannan taakse viisi osumaa ja Coyotes hävisi jälleen.
– Ei sillä ole väliä, vaikka jäällä tapahtuisi muuten mitä: minä olen se viimeinen kaveri. Ei ole merkitystä, olenko pelannut viimeksi kaksi päivää vai kolme viikkoa sitten. Minun pitää olla valmiina peliin ja ottaa kiekkoja kiinni, Raanta summasi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”