Pelaajana kovanaama, nyt nuorille suuri apu – suomalainen olympiamitalisti auttaa NHL-lupauksia kohti unelmia
Entinen jääkiekkoilija Jarkko Ruutu tuli suomalaisille tutuksi kovista otteistaan ja isoista jäähymääristä. Sveitsissä pelaajauransa kauteen 2014-15 päättänyt hyökkääjä kerkesi myös menestyä, voittihan hän kaksi olympia- ja kolme MM-mitalia.
Nyt hän toimii Columbus Blue Jacketsin kehitysvalmentajana kolmatta kauttaan. Joukkueen varaamia pelaajia työssään tapaavalle Ruudulle kertyy vuodessa matkapäiviä arviolta 150.
Ruutu kertoi NHL.comin suomenkielisen sivuston haastattelussa taannoin, että yksiselitteisesti tavoite on saada nuoria taalajäille, kiinni unelmiinsa.
– Isommassa kuvassa tavoite on tietysti se, että jätkät pääsisivät NHL:ään ja elämään unelmaansa. Viime vuosina on ollut pari tapausta, jotka ovat päässeet suoraan pelaamaan NHL:ään. Se on kova juttu, kun tietää, kuinka kovan työn takana se on ja miten iso asia se heille on. Se on tämän työn suola, Ruutu luetteli sivuston haastattelussa.
Ruudun työ on tärkeää, ja toisaalta vaativaa. GM Jarmo Kekäläisen remmiin kuuluva suomalainen työskentelee kuitenkin nuorten kanssa – eli sellaisten pelaajien, joiden mieli saattaa ailahdella, kokeneempia helpommin.
– Yritän muistuttaa, että välillä tulee hyviä ja välillä huonoja hetkiä. Se kyllä kääntyy, kun laitat itsesi likoon. Taidot eivät häviä minnekään yhdessä yössä.
– Välillä nuori luulee itsestään vähän liikoja, ja seuraavaksi tuleekin se huonompi vaihe. Sitten ollaan maansa myyneitä. Tärkeää on löytää tasapaino ja ymmärrys omasta tekemisestä.
Työn upeimpia puolia ei ole vaikea löytää. Kun onnistumisia tulee, myös Ruutu saa hymyn kasvoilleen.
– Parhaat fiilikset saan päivittäin siitä, kun näen, että jätkät onnistuvat. Olen niin innoissani heidän puolestaan, Ruutu hehkutti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!