NHL:n legendaarinen käkkäräpää juhlisti rajapyykkiä tutulla tavalla – ”Hyviä asioita tapahtuu, kun…”
Nashville Predatorsin hyökkääjää Scott Hartnellia voi hyvällä syyllä kutsua NHL-legendaksi. 35-vuotias Hartnell tunnetaan paitsi vaikuttavista otteistaan kentällä, myös – varsinkin takavuosina – huomiota herättävästä hiuspehkostaan (kuva vuodelta 2013).
Viime yönä Suomen aikaa Hartnell saavutti erittäin kunnioitettavan rajapyykin NHL:ssä: mies pelasi uransa 1200:nnen NHL:n runkosarjaottelun.
Ja mikä sen parempi tapa juhlistaa merkkipaalua kuin tehdä maali. Hartnell vei avauserässä Predatorsin 1–0-johtoon Anaheim Ducksia vastaan.
Predatorsin sveitsiläispuolustaja Roman Josi toi kiekon omalta puolustusalueelta asti hyökkäyspäätyyn, leikkasi siniviivan jälkeen oikealle ja odotti Hartnellin liikettä. Kokenut Hartnell liikkui oikea-aikaisesti maalille, Josi heitti kiekon luukulle ja Hartnell ohjasi kiekon näyttävästi maaliin – jalallaan.
Suoritus oli kuitenkin niin oikeaoppinen, ettei maalin hylkäämisestä ollut puhettakaan.
– Jatkuvasti kuulee kaikkien valmentajien sanovan, että hyviä asioita tapahtuu, kun ajaa maalille. Scott Hartnell ajaa aina maalille. Siksi hän on tehnyt niin paljon maaleja, ottelun tv-kommentaattori huomautti.
Osuma oli Hartnellin NHL-uran 318:s. Syöttöpisteitä hänellä on kasassa 371, eli pisteitä yhteensä 689.
Hartnell pelasi vuonna 2000 alkaneen NHL-uransa kuusi ensimmäistä kautta juuri Nashvillessä. Tämän jälkeen seitsemän kautta vierähti Philadelphia Flyersissä ja kolme edellistä sesonkia Columbus Blue Jacketsissa. Viime kesänä Hartnell palasi Nashvilleen yksivuotisella yhden miljoonan dollarin sopimuksella.
Hartnell on vasta yhdeksäs NHL:ssä yhä pelaava aktiivipelaaja, joka saavutti 1200 NHL:n runkosarjaottelun rajan. Muut kahdeksan ovat Jaromir Jagr, Patrick Marleau, Joe Thornton, Matt Cullen, Zdeno Chara, Marian Hossa, Henrik Sedin ja Daniel Sedin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt