Kärpät rustasi päävalmentajalleen jatkosopimuksen – pesti kasvoi merkittävästi pidemmäksi
Kuva: Juha Tamminen
Oulun Kärppien päävalmentajana ensimmäistä kauttaan toimiva Mikko Manner jatkaa oululaisseuran peräsimessä uuden sopimuksen myötä vuoteen 2020 saakka.
Kärpät nimittäin tiedotti verkkosivuillaan, että osapuolet ovat päässeet sopuun uudesta jatkosopimuksesta.
Alunperin Mannerin sopimuksessa oli optio ensi kaudesta, jonka Kärpät luonnollisesti hyödynsi. Samalla seura teki päävalmentajalleen jatkon kevääseen 2020 saakka.
– Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että seura käytti option ja halusi pitää minut vielä lisävuoden. Vastuuvalmentajana urani on vielä alkutekijöissään, joten on hienoa jatkaa seurassa, jossa kaikista pidetään hyvää huolta ja ihmisen on hyvä olla, Manner kommentoi Kärppien nettisivuilla.
– Haluamme jatkossakin profiloitua seuraksi, jossa kaikki tekevät hyvää yhteistyötä asemasta riippumatta. Pyrimme koko ajan parantamaan yhteishenkeämme ja ennen kaikkea haluamme olla urheilijoille sellainen paikka, jossa on aina mahdollista olla kevään tullessa sarjan kärjessä ja mennä uralla eteenpäin kohti isompia liigoja.
Ennen nykyistä pestiään Manner on toiminut muun muassa neljä vuotta Kärppien apuvalmentajana. Nykyisin hän kuuluu myös Suomen Leijonien valmennustiimiin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona