Jussi Jokinen debytoi uudessa seurassa – ketjukaverit eivät kerro paljoa edes vannoutuneille NHL-faneille!
Suomalaishyökkääjä Jussi Jokinen tekee debyyttinsä uuden seuran riveissä Suomen aikaan ensi yönä.
Jokinen treidattiin alkuviikosta Edmonton Oilerisista Los Angeles Kingsiin.
Vaihtokaupassa toiseen suuntaan matkasi Mike Cammalleri.
Jokisen Kings-ura lähtee liikkeelle nelosketjun laidalta. Jokisen ketjukaverit (Andrew Crescenzi ja Jonny Brodzinski) eivät välttämättä kerro oikein mitään edes vannoutuneille suomalaisille NHL-faneille.
Kaksikosta Brodzinski, 24, on Kingsin viidennen kierroksen varaus kesältä 2013. Tällä kaudella hän on nakuttanut hyvää jälkeä AHL:n puolella (8 peliä, 4+5=9). NHL-pelejä hänelle on kertynyt yhteensä yhdeksän kappaletta.
Crescenzi, 25, on tullut tutuksi alempien ketjujen puurtajana. Crescenzi sai tililleen vasta uransa ensimmäisen NHL-pelinsä. Muuten ammattilaisura on mennyt Pohjois-Amerikassa alasarjojen puolella.
Fox Sportsin toimittaja Jon Rosen jututti Jokista torstain aamujäillä. Yöllä Kings kohtaa Boston Bruinsin.
– En ole mikään 40-vuotias, olen 34. Tuntuu siltä, että kilometrejä on vielä paljon jäljellä, Jokinen mietti.
– Viime vuonna polvivamma hidasti minua, mutta kesällä pystyin harjoittelemaan varsin hyvin. Mutka Edmontonissa oli pettymys, mutta niin fyysisesti kuin henkisesti tunnen oloni hyväksi. Rakastan edelleen lajia ja haluan painaa kovalla asenteella töitä. Toivottavasti voin pelata täällä vielä vuosien ajan. Toki, homma pitää saada nopeasti rullaamaan, Jokinen jatkoi.
Kingsin ja Bruinsin välinen ottelu lähtee liikkeelle yöllä kello 05.30.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!