Helpottaako tuska? Pelicansilla jo viisi puolustajaa kokoonpanossa – Mestiksessä loistanut pakki debytoi
Liigassa seitsemässä sijaa ennen illan pelejä miehittävä Pelicans saa vihdoin helpotusta alakertaansa illan Sport-peliin. Viime lauantaina joukkueen takalinjoilla oli KooKoota vastaan ainoastaan neljä oikeaa pakkia, sillä kolmannen parin muodosti hyökkääjäkaksikko Jesse Saarinen – Aleksi Rekonen.
Vaasassa lahtelaisten kolmospari on tiistaina Liigan kotisivujen mukaan Alex Lindroos – Rekonen.
Helsinkiläislähtöinen Lindroos tehnee siis suurella todennäköisyydellä ensimmäiset luistimenpiirtonsa kotimaan pääsarjajäihin. Hän on pelannut alkukauden Lahden naapurikunnassa Heinolassa Peliitoissa.
Mestiksen syksyn 16 koitoksessa tehoja on kertynyt seitsemän (4+3).
Lahtelaisten kannalta Lindroosin sekä sairastuvalta palaavan Libor Sulakin nousu kokoonpanoon on iloinen asia ikävien loukkaantumisten keskellä. Luottopakki Mikko Kousa sen sijaan on yhä sivussa.
Pelicansin loukkaantumiset ovat näkyneet tilastoissa karulla tavalla. Oma verkko on nimittäin soinut viidessä edellisessä pelissä peräti 19 kertaa.
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!