Yöllä hurjat panokset! – Nähdäänkö NHL:ssä ensimmäiset valmentajapotkut?
NHL:n sarjataulukon häntäpäästä löytyy tällä hetkellä hyvin yllättäviä joukkueita.
Ison mestarisuosikin Edmonton Oilersin alkukausi on ollut hyvin nihkeä. Samaa voi sanoa Montreal Canadiensista ja New York Rangersista.
Näistä jälkimmäisen kohdalla saatetaan nähdä jopa isoja liikkeitä tulevien päivien aikana.
New York Postin toimittajan Larry Brooksin jutussa otsikoitiin näyttävästi:
”Alain Vigneaultin Rangers-ura saattaa jatkua enää yhden ottelun verran.”
Rangers on aloittanut kauden saldolla 3-7-2. Koossa sillä on kahdeksan pistettä.
– Seuran ympärillä pyörii melkoinen keskustelu siitä, että Rangersin tiistain ottelu Vegas Golden Knightsia vastaan saattaa olla Vigneaultille viimeinen penkin takana. Tuo on luultavasti liioittelua, eikä niinkään Rangersin sisältä tulevaa tietoa. Silti, Vigneault on tällä hetkellä tarkan mikroskoopin alla. Tämä taas antaa vihjeitä siitä, että muutos on tarpeen. Osaltaan se on tehty jo, halusivat päättäjät sitten myöntää sen tai eivät, Brooks pohti.
Brooksin mukaan päätöksen siirtäminen lykkää vain väistämätöntä eteenpäin. Brooksin mielestä vitkuttelu johtaisi vain turhiin tekosyihin.
– Jos kyse on enemmän siitä, milloin muutos toteutetaan, niin se on parempi tehdä nopeasti ihan kaikkien edun takia, Brooks mietti.
Erityisesti Brooks kritisoi sitä, miten heikosti valmistautuneena Rangers on tullut peleihin alkukauden aikana. Yleinen trendi on ollut se, että vastustaja on hallinnut kenttätapahtumia otteluiden alkuhetkillä. Samalla Rangers on joutunut useaan eri otteeseen takamatkalle.
– Tuo on aivan anteeksiantamatonta. Rangers on ollut jatkuvasti jäljessä niin henkisesti kuin fyysisesti, kun he ovat astelleet kaukaloon. Jos pelaajat luulevat antavansa tarpeellisen panoksen, niin he ovat harhaluuloisia. Heiltä nähdään jatkuvasti vain minimisuorituksia tai jopa sitä heikompia otteita, Brooks sivaltaa.
Vigneaultin potkupyörittelyjen ohella Brooks nosti esille mahdollisuuden, jossa Rangers lähtisi kauppaamaan tähtipelaajiaan muualle.
– Silloin kyseeseen voisivat tulla Ryan McDonagh, Chris Kreider tai Mats Zuccarello.
– Mullistavat pelaajamuutokset kauden alkuvaiheilla ovat hyvin harvinaisia, varsinkin kun ollaan palkkakattoaikakaudella. Ja jos Rangersin seurajohto näkee niin, että dramaattinen muutos on tarpeen, silloin liikkeet kohdistuvat todennäköisesti penkin taakse, Brooks jatkoi.
Rangersin ja Golden Knightsin välinen ottelu lähtee liikkeelle kello 01.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”