TPS-jyrältä täysin järjetön sikailu ex-joukkuetoveriin! – ”Hän on kyllä ääliö”
Kuva: Juha Tamminen
TPS-hyökkääjä Ilkka Pikkarainen teki lauantai-iltana sikamaisen tempun HIFK:ta vastaan pelatussa ottelussa.
Pikkarainen huitaisi kolmannen erän viimeisellä minuutilla, kun ottelu oli käytännössä jo ratkennut ex-joukkuetoveriaan Erik Thorellia pelin ulkopuolella jalkoihin. Pikkarainen sai järjettömästä teostaan viiden minuutin rangaistuksen huitomisesta ja ulosajon.
HIFK voitti pelin lukemin 5-2. Pikkarainen teki puoli minuuttia ennen ulosajoaan joukkueensa 5-2-kavennusmaalin.
Kiekkokansa antoi tylyn tuomionsa sikailuista tunnetulle Pikkaraiselle.
– Ilkka Pikkarainen on kyllä ääliö, Aamulehden toimittaja Ville Hirvonen kommentoi tapausta.
– Hyihyi Pikkarainen. Inhottavaa p*****lyä tommoiset huitomiset, kiekkofani Annika Oinonen sanoo.
– HIFK voitti suvereenisti. TPS:n Pikkarainen ei kestänyt häviötä, vaan löi raukkamaisesti IFK-pelaajaa takaa jalkoihin. HÄPEÄ!!! Timo Dahlgren laukoo.
Pikkarainen vielä hölmöili itsensä pidemmäksi aikaa katsomoon, niin vähän haastavia ovat tulevat pelit. #HCTPS
Ajat muuttuu, tilanteet muuttuu, mutta Ilkka Pikkarainen se pysyy aina samanlaisena idioottina. #Liiga
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!