Suomalainen NHL-lupaus komennettiin tylysti katsomoon! – Faneilta täystyrmäys: ”Todella iso virhe!”

Dallas Starsin päävalmentaja Ken Hitchcock laittoi joukkueensa puolustajaparit uuteen uskoon keskiviikon aamuharjoituksissa.
Ketjumuutokset tiesivät Starsin nuorella suomalaispuolustajalle Julius Hongalle surkeita uutisia.
21-vuotias huippulupaus iskettiin nimittäin katsomon puolelle, kun pakkijärkäle Jamie Oleksiak asetettiin kuuden pelaavan puolustajan joukkoon.
Toisen suomalaispuolustajan Esa Lindellin kanssa samassa pakkiparissa viilettänyt Honka on aloittanut NHL-kautensa pirteästi, vaikka tehopisteitä nuorukaiselle ei ole vielä kertynyt. Suomalaistaituri on ajoittain päässyt jopa pyörittämään Starsin tähtipelaajia vilisevää ylivoimaa.
Starsin NHL-sivuille kirjoittavan toimittajan Mark Stepneskin mukaan joukkueen uudet pakkiparin muodostuvat siten, että Lindell pääsee kärkipariin tähtipakki John Klingbergin kanssa.
Kakkospari muodostuu Mark Hamhuisista ja Stephen Johnsista, kun taas Oleksiak menee kolmanteen pariin Marc Methotin rinnalle.
Muutokset eivät tulleet ilouutisina Starsin faneilla, vaan iso osa olisi halunnut pitää Hongan mukana kokoonpanossa.
– Hitchcock on tekemässä isoa virhettä. Honka oli meidän paras puolustaja eilen, nimimerkki NHLallnews twiittaa.
– Niin typerää ottaa Honka ulos, nimimerkki xfog_ valittaa.
– Miksi!? Honka alkoi juuri vakuuttamaan, JustinWillhoit sanoo.
Honka comes in, looks good, and the Stars go 2-0.
I just don't get this switch
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- IL: Mikael Granlund olisi halunnut jäädä Dallasiin – kertoo, miksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteesta uutta tietoa
- NHL-kolossille tuhti palkkapäivä – yli 8 miljoonan dollarin diili!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt NHL:n ykköskierroksen varaus löysi uuden seuran
- Kolmen Stanley Cupin veteraani päätti uransa – nyt häntä houkutellaan takaisin NHL:ään!
- Suomalaishyökkääjän sopimus purettiin armeijan takia – sveitsiläisseura löysi paikkaajan
- NHL-hyökkääjä lopettaa pelaajauransa 28 vuoden iässä: ”Nyt on aika uudelle luvulle”
- Yli tuhannen NHL-ottelun Stanley Cup -mestari iskettiin siirtolistalle – uusi joukkue selvisi
- Mikko Kousa vaihtaa seuraa Liigassa: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Jättidiili: Carolina Hurricanesin tähtipelaaja vaihtaa NHL-seuraa!
- Jättidiili: Carolina Hurricanesin tähtipelaaja vaihtaa NHL-seuraa!
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Mikko Rantaseen vaihdettu superlupaus solmi jättisopimuksen NHL:ssä
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- Carolina näytti ovea suomalaiselle
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!