Nyt leivotaan seuraavia NHL-supertähtiä! – Suomalaislupaukset täysin käsittämättömässä vireessä Pohjois-Amerikassa
Kanadan junioriliigassa WHL:ssä viilettää tällä hetkellä viisi nuorta suomalaiskiekkoilijaa, joista osasta saattaa tulla vielä kovia tulevaisuuden kiekkonimiä.
Viime yön kierroksella pidettiin todellinen suomalainen ilotulitus, jonka aloitti Chicago Blackhawksin tämän kesän ensimmäisen kierroksen 29. vuorolla varattu puolustaja Henri Jokiharju tulitti maalin ja summasi kaksi syöttöpistettä joukkueensa Portland Winterhawksin 5-4-voitossa Kelowna Rocketsia vastaan.
Kahdeksan kamppailua tällä kaudella pelannut Jokiharju nosti pistesaldonsa jo 11 (4+7), mikä on kaikista WHL:n puolustajista neljänneksi eniten.
Swift Current Broncosin 18-vuotias suomalaishyökkääjä Aleksi Heponiemi on ollut yksi kauden suurimmista sensaatioista. Täysin puskista sarjan parhaimmistoon noussut Florida Panthersin tämän kesän toisella kierroksella (40.) valittu taituri kirjasi viime yön ottelussa tehopisteet 1+1.
Heponiemi on tehnyt nyt yhdeksässä ottelussa hämmästyttävät 22 tehopistettä (5+17), mikä oikeuttaa WHL:n pistepörssin kolmanteen sijaan.
Seattle Thunderbirdsin varaamaton suomalaishyökkääjä Sami Moilanen kirjasi yhden syöttöpisteen joukkueensa 1-6-tappioon päättyneessä ottelussa Victoria Royalsia vastaan.
18-vuotias Moilanen on aloittanut kauden loistavasti ja on tehnyt kahdeksassa pelissä tehopisteet 8+3.
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Leijonille voitokas startti kotiturnaukseen – kaksi ensikertalaista nousi esiin
- Nyt se tapahtui – tässä on Leijonien uusi maalilaulu!
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Nyt se tapahtui – tässä on Leijonien uusi maalilaulu!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Leijonille voitokas startti kotiturnaukseen – kaksi ensikertalaista nousi esiin
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!