Nuorelle suomalaistähdelle rajua kritiikkiä NHL:ssä – ”Pettymys – hänestä huokuu välinpitämättömyys”
Viime kaudella NHL:ssä peräti 20 maalia iskenyt Mikko Rantanen on noussut nopeasti aivan Colorado Avalanchen avainpelaajien joukkoon.
Avalanche jäi viime vuonna aivan NHL:n tyvipäähän ja seura oli ylivoimaisesti isoin floppi koko sarjassa. Rantanen oli harvoja onnistujia Avalanchen riveissä.
Uuden kauden alla Rantaselta odotettiin entistä parempia otteita.
10 ottelun jälkeen 20-vuotiaalla hyökkääjällä on koossa tehot 1+6=7.
BSN Denverin toimittaja AJ Haefele nosti esille ison huolenaiheen Rantasen tuoreimmista esityksistä.
Rantasen tehotilasto on jäänyt kuudessa pelissä putkeen pakkasen puolelle. Koko alkukauden lukema on -8.
– Ihan samalla tavalla kuten Nathan MacKinnonin kohdalla, Avalanche tarvitsee ison panoksen Rantaselta. Nyt hän on jäänyt aivan unholaan. Hän on ollut pettymys tasakentällisin pelatessa. Ei mitään muuta, Haefele tylytti.
Haefele on havainnut huolestuttavia piirteitä Rantasesta.
– Hänestä huokuu välinpitämättömyys niin kiekon kanssa kuin ilman kiekkoa. Hän tarvitsee ison kipinän peliinsä, Haefele näkee.
Edellisessä ottelussaan Avalanche kärsi 0-7-murskatappion NHL-tulokasjoukkueelle Vegas Golden Knightsille. Ottelusuorituksesta Haefele antoi Rantaselle arvosanan D-. Ainoastaan Rantasen ketjukaveri MacKinnon sai heikomman arvion (F+).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia