NHL-pelaajat lyttäsivät nimettöminä entisen NHL-tähden – ”Surkein joukkuetoveri, joka minulla on ollut!”
Pohjois-Amerikassa kohistaan tuoreesta teoksesta ”Young Leafs”, jonka on kirjoittanut Gare Joyce. Kirjassa pureudutaan Toronto Maple Leafsin nuoriin tähtipelaajiin, jotka ovat nostamassa perinteikkään seuran statusta vaikeiden vuosien jälkeen.
Yksi näistä pelaajista on huipputaitava ruotsalainen William Nylander, jonka isä Michael Nylander pelasi mittavan NHL-uran. Hänet muistetaan myös Suomessa, sillä hän on edustanut JYP HT:ta työsulkukaudella 1994-95, Kärppiä seuraavalla työsulkukaudella 2004-05 sekä Jokereita lainapestillä kaudella 2009-10.
Kirjassa kuitenkin väitetään, että isänsä maineen takia nuorukaiseenkin suhtauduttiin varauksella, kun häntä oltiin varaamassa NHL:ään.
Kirjassa on haastateltu Michael Nylanderin entisiä seurakavereita, jotka nimettömänä antavat hänelle täyslaidallisen. Sportsnet julkaisi verkkosivuillaan osia kirjasta.
– Hän oli lahjakas, mutta minä ensin -tyyppi, itsekäs, entinen joukkuekaveri ja nykyinen pelaaja-agentti kertoo.
– Hän oli surkein joukkuekaveri, joka minulla on koskaan ollut… Kaikessa oli aina kyse vain hänestä, linjaa toinen.
Huomionarvoista kuitenkin on, että tarinasta kuullaan vain yksi puoli, eikä nimettömänä esiintymisen takia voi päätellä, mistä todellinen kitka on syntynyt lähes tuhat NHL-ottelua pelanneen Nylanderin kanssa.
Kirjan mukaan NHL:ssä huomattiin nopeasti, ettei William Nylanderissa ole tämäntyyppisiä piirteitä.
21-vuotias William Nylander löi itsensä läpi NHL:ssä viime kaudella tekemällä 61 tehopistettä. Tällä kaudella hän on jo viimeistellyt yhdeksässä pelissä tehot 3+6=9.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä