NHL-megatähti yllätti! Viskasi hanskat jäähän ja myllytti ensimmäistä kertaa urallaan – ”Tuskin tulee koskaan toistumaan”
Dallas Starsin supertähden Tyler Seguinin viime yön ottelu Colorado Avalanchea vastaan ei ollut aivan miehelle tyypillisemmästä päästä.
Seguin nimittäin onnistui kirjaamaan ottelussa uransa ensimmäisen Gordie Howe -hattutempun, mikä tarkoittaa sitä, että pelaaja tekee maalin, syöttöpisteen ja tappelee samassa ottelussa.
Maalit ja syöttöpisteet ovat kovana pistelinkona tunnetulle Seguinille tuttuja, mutta tappelu oli miehen NHL-uran ensimmäinen.
Viime yön ottelussa tunteet kuumenivat kolmannen erän alussa, kun Stars-tähti Jamie Benn niittasi Avalanchen puolustajan Nikita Zadorovin puhtaalla pommilla maahan. Taklauksen jälkitilanteesta syntyi kahakka ja lopulta Seguin löysi oman tanssiparinsa jäältä.
Kyseinen tanssipari sattui olemaan kaksi viikkoa sitten vielä Starsissa pelannut ruotsalaispuolustaja Patrick Nemeth, joka laitettiin lokakuun alussa siirtolistalle, mistä Avalanche poimi miehen itselleen.
Kaksikko nuhjasi hyvin vaivaannuttavan näköisen tappelun, jossa kumpikaan ei saanut kunnon iskuja perille.
Miehille kuitenkin kirjattiin viiden minuutin rangaistukset tappelemista, joten Seguin sai Gordie Howe -hattutemppunsa sinetöityä tällä.
SportsDay-lehden toimittaja Mike Heika tiedusteli pelin jälkeen Seguinin mietteitä Gordie Howe -hattutempustaan, mutta yli 500 NHL-ottelua pelannut tähtihyökkääjä ei edes tiennyt mitä kyseinen termi tarkoittaa.
Heika selitti Seguinille Gordie Howe -hattutempun tarkoituksen ja kanadalainen oli ihmeissään.
– Tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen tämän. Taidanpa ”hästägätä” sen tänään, Seguin kertoo viitaten ”hästägäämisellä” Gordie Howe -hattutempun merkitsemistä somejulkaisuunsa.
– Tämä (Gordie Howe -hattutemppu) tuskin tulee toistumaan koskaan, kiekkotähti jatkaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?