Leijonien World Cup -puolustajalle surkeita uutisia – NHL-korvaaja mahtivireessä: ”Olen todella vakuuttunut”
Chicago Blackhawksin organisaatiossa Ville Pokka yritti tavoitella NHL-paikkaa vielä harjoitusleirillä.
Kyseisessä tehtävässä Pokka epäonnistui. Leijonien World Cup -joukkueessa mukana ollut luutija pistettiin NHL:n siirtolistalle (waiverseihin), minkä kautta hänet lähetettiin farmiin.
Pokalle kaavailtiin kolmospakkiparin roolia. Kyseisellä tontilla on viilettänyt kuitenkin Blackhawksin kesän hankinta Jan Rutta, joka on ollut mahtivireessä.
27-vuotias Rutta on nakuttanut kolmeen otteluun hurjat tehot: 2+2.
– Se on juuri sitä, mitä me kaikki odotimme, Chicago Sun-Timesin toimittaja Mark Lazerus heitti sarkastisesti.
Rutta on kerännyt kovasti kehuja otteillaan sosiaalisessa mediassa.
– Hän tuntuu olevan kartalla siitä, mitä jäällä pitää tehdä, oli sitten tilanne mikä tahansa. Hieno tapaus, Blackhawk Up -nimimerkki kehui.
– Olen todella vakuuttunut siitä, mitä olen nähnyt tähän mennessä Ruttalta, nimimerkki Nic puolestaan jatkoi.
Rutta on vakuuttanut myös tehotilaston puolella.
– Hän on ollut jäällä kahdeksan Blackhawksin maalin aikana. Yhtään ei ole tullut omiin, The Athleticin toimittaja Scott Powers ehti heittää.
Tilasto sai pienen taharan ottelussa Toronto Maple Leafsia vastaan, kun Rutta oli todistamassa yhtä takaiskua lähietäisyydeltä.
Nyt Ruttan tehotilastolukema on +7.
AHL:n puolella suomalaispuolustaja Pokka aloitti kauden mukavasti, kun hän iski avausottelussa tehot 1+1 Rockford IceHogsin riveissä.
- Leijonille voitokas startti kotiturnaukseen – kaksi ensikertalaista nousi esiin
- Nyt se tapahtui – tässä on Leijonien uusi maalilaulu!
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!

- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä