Jyrki Jokipakka on tehnyt loistavaa työtä sen jälkeen, kun hän ei saanut enää NHL-sopimusta ja suuntasi Sotshin KHL-joukkueeseen. Alku on ollut vähintään lupaava, sillä suomalaispuolustaja on kellottanut ensimmäisissä KHL-peleissään 23-25 minuutin peliaikoja. Neljässä ottelussaan Jokipakka on myös tehnyt mukavat pisteet 2+1 ja jäänyt vain yhdessä ottelussa ilman tehoja. Hän ei myöskään ole kertaakaan poistunut kaukalosta plus-miinus-tilasto pakkasella. Iso vastuu ja löytynyt vire tekee 26-vuotiaalle puolustajalle varmasti hyvää, kun edelliset vuodet ovat sujuneet NHL:ssä vaatimattomassa roolissa. Jos Jokipakka jatkaa KHL:ssä hyviä otteitaan, on hän vahvasti ehdolla Suomen olympiajoukkueeseen. Hän oli mukana World Cupissa viime syksynä, minkä lisäksi hän edusti Suomea kevään 2015 MM-kisoissa.

LUE MYÖS: