Aleksandr Ovetshkin ohitti kodittoman miehen kadulla – voitteko edes uskoa, mitä NHL:n megatähti teki?
Washington Capitalsin kapteeni ja supertähti Aleksandr Ovetshkin tienaa NHL:ssä 9,5 miljoonan dollarin vuosipalkkaa, jonka päälle lasketaan vielä muutaman miljoonan dollarin ylimääräiset sponsoritulot.
Edmontonissa ensi yönä pelattavaan Oilers-otteluun valmistautuva Ovetshkin oli kävellyt perjantaina kaupungin kaduilla ja huomannut kodittoman miehen tien varressa.
The Sequel Cafe -kahvilan työntekijät olivat nähneet, mitä Ovetshkin teki miehelle ja raportoivat välittömästi siitä Twitterissä.
– Me näimme Ovetshkinin ottavan pois talvitakkinsa ja hattunsa, ja antavan ne kodittomalle miehelle, jonka hän ohitti kadulla. Vau! Kahvilan työntekijät kertovat.
Ovetshkin tunnetaan suurena hyväntekeväisyyksien ystävänä, eikä 32-vuotias maalitykki ole todellakaan vältellyt NHL-uransa aikana vähäosaisten auttamista.
Venäläistähti antoi eilisellä teollaan osoituksen jaloudestaan, mikä saattaa välillä piiloutua hänen itsevarman luonteensa taakse.
Ovetshkin on aloittanut NHL-kauden hyvän tekonsa lisäksi uskomattomalla tavalla, koska hänellä on jo kasassa yhteensä 10 maalia kauden 10 ensimmäisessä ottelussa.
We saw The Alex Ovechkin take off his winter jacket and hat and give it to a homeless man he passed on the street. Wow! #gooddeeds
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- Viikon pommi NHL:ssä – Juuse Saros paljasti IS:lle kulissien hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!