Tero Lehterä joutui selittelemään murskatappiota – ”Jotkut asiat on syvällä”
Harva olisi halunnut perjantai-iltana olla SaiPan päävalmentajan Tero Lehterän saappaissa.
Liigan viime kauden heittopussin seurajohto otti tietoisen riskin palkatessaan Lehterän, jolla ei ole kokemusta pääsarjatason päävalmentajan hommista.
Vaikka Lehterä kuuluikin Bluesin valmennusryhmään joukkueen viimeisellä liigakaudella, on Lehterä jäänyt ihmisten mieleen lähinnä liigaotteluiden studiovieraana.
Oli siis täysin selvää, että kauteen lähdettäessä tuoreella päävalmentajalla oli runsaasti todisteltavaa suurelle yleisölle.
Ensimmäisestä pelistä SaiPa otti kotikaukalossa 7-1-selkäsaunan, ja vieläpä KooKoolta, joka taistelee lähtökohtaisesti samoista sarjasijoituksista kuin lappeenrantalaiset.
Avausottelun jälkeen Lehterän osaksi jäikin selittää medialle huonon avauksen syitä.
– Pelilliset asiat mitkä siellä petti, niin kirjo on niin valtava. Pelirohkeus ei ole riittävää ja se heijastuu pahimmillaan tuollaisena, Lehterä sanoi ensimmäisenä ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Silminnähden pettynyt Lehterä sanoi myös, ettei hänen mielestään joukkue ollut pelin aikana missään vaiheessa lähelläkään sitä, mitä lähtivät avauspelistä hakemaan.
– Jotkut asiat on vähän syvällä tossa, mutta niin kuin sanoin, mennään eteenpäin, Lehterä huokasi.
SaiPa ja KooKoo iskevät yhteen toisen kerran heti lauantaina klo 17.00. Eilisen lehdistötilaisuuden näet kokonaisuudessaan tästä linkistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden