Virolainen hurrikaani nimeltä Robert Rooba kylvää tällä hetkellä tuhojaan Jyväskylässä. JYPin kakkosketjun laitahyökkääjä on viimeistellyt Liigan avauskierroksen ottelussa HIFK:ta vastaan jo kaksi maalia, ja tuntuu tekevän kaukalossa mitä haluaa.

JYP johtaa ottelua kahden erän jälkeen 4-2. Rooba aloitti ottelussa maalinteon ensimmäisen erän puolivälin jälkeen runnomalla Mikko Kaltevan laukauksen paluukiekon voimalla verkkoon ylivoimalla.

Avauserän päätösminuutilla JYP nukkui pahasti ja päästi HIFK:n iskemään kahdesti vain 27 sekunnin välein. HIFK:n ensimmäisen osuman iski komealla rannelaukauksella puolustaja Teemu Eronen. Toisen osuman latasi Juha-Pekka Haataja ylivoimalla suoraan Jarkko Malisen näyttävästä poikittaissyötöstä.

Toisen erän alkajaisiksi Rooba iski jälleen. Komea rannelaukaus b-pisteen kaarelta löysi tiensä aivan Niklas Bäckströmin vartioiman HIFK-maalin ylänurkkaan.

Tämän jälkeen itseluottamus säteili järkälemäisen (191 cm/94 kg) Rooban otteista Hippoksen ylälehtereille asti. Tämä tuntui olevan aina siellä, missä tapahtuu, ja oli kolmeen otteeseen lähellä viimeistellä hattutemppunsa. Toistaiseksi lujat rannelaukaukset ovat kuitenkin sujahdelleet maalipuita nuollen ohi.

Rooban osumien jälkeen estradin valtasi JYPin kolmosketju Jerry TurkukulainenAntti SuomelaJoonas Nättinen. Kolmikko on nätillä ja näppärällä kiekonliikuttelullaan pelannut HIFK:n puolustuksen jo useasti pulaan.

Suomela viimeisteli JYPin kolmannen ja neljännen osuman ketjukaveriensa näyttävien syöttökuvioiden jälkeen. Erityisesti neljäs maali oli vain 170-senttiseltä Turkulaiselta oiva taidonnäyte. Tämän vahvan hyökkäyspään takakarvauksen jälkeen Nättinen pääsi tarjoilemaan Suomelalle avopaikan.

Ottelun kolmas erä alkaa Jyväskylän Hippoksella näillä hetkillä.