Suomessa ja erityisesti TPS:ssä jännitetään sitä, saapuuko puolustajalupaus Olli Juolevi Liigaan sen jälkeen, kun Vancouver Canucks pudotti suomalaisen NHL-joukkueen vahvuudesta perjantaina.

Vancouverissa paikallisen median mukaan oli täysin selvää, ettei suomalaisella ollut harjoitusleirin näyttöjen perusteella mitään asiaa Canucsin NHL-miehistöön.

– Juolevi tiputettiin perjantaina, eikä kukaan valittanut. Se on huolestuttava merkki, kirjoittaa The Province -lehti artikkelinsa alussa.

Toimittajan omien sanojen mukaan Juolevin otteista huokui ne kovat paineet, jotka ykköskierroksen varaukseen ladattiin leirin aikana.

– Juolevi on liian älykäs tehdäkseen ne virheet, joita hän teki tämän kuukauden aikana, artikkelissa sanotaan.

Canucksin GM Jim Benning pitää suomalaista edelleen tulevaisuuden NHL-pelaajana.

– Nuorelle puolustajalle on rankkaa murtautua NHL-kokoonpanoon. Se on vaikea paikka pelata. Pidämme niistä kehitysaskeleista, joihin hän on pystynyt omassa pelaamisessaan, Benning toteaa.

Hän kertoo käyneensä Juolevin kanssa keskusteluita kaksinkamppailuista ja voiman saamisesta.

– Me olemme kärsivällisiä hänen kanssaan. Ajattelemme, että hän tulee olemaan se pelaaja, jonka varasimme: erittäin hyvä NHL-pelaaja pitkäksi aikaa.