NHL:ssä vaivutaan epätoivoon kohutähden jahdissa? – ”Jopa kahdeksan seuraa on yhä kiinnostunut”
Colorado Avalanchen tähtisentteri Matt Duchene odottelee yhä treidiä.
Duchene päätti liittyä mukaan Avalanchen harjoitusleirille, kun liikkeitä ei näkynyt sen alla.
Leirillä Duchene on yrittänyt taistella vaikean tilanteen keskellä.
TSN:n toimittajan Darren Dregerin mukaan tilanne on pahasti jumissa.
– Monet seurat ovat osoittaneet kiinnostusta ja ovat kyselleet hänestä Avalanchen GM:ltä Joe Sakicilta. Jopa kahdeksan eri seuraa on osoittanut kiinnostusta, kun laskee mukaan viime päivät. Mikään näistä seuroista ei ole kuitenkaan saanut sellaista tunnetta, että he voisivat saada Duchenen.
Dreger vahvasti Ottawa Sunin toimittajan Bruce Garriochin tiedot siitä, että Ottawa Senators on ollut yksi aktiivisimmista Duchenen tavoittelijoista.
– He ovat olleet aggressiivisia, mutta myös heille on jäänyt kuva siitä, ettei Duchene meinaa irtoa.
– Sama osuu Montrealiin (Canadiens), Calgaryyn (Flames), Vancouveriin (Canucks), Los Angelesiin (Kings), Nashvilleen (Predators) ja Columbukseen (Blue Jackets), Dreger luetteli.
Sakic on ollut kovien paineiden äärellä, sillä Avalanchen edellinen iso vaihtokauppa meni pahasti pieleen. Kanadalainen tähtihyökkääjä Ryan O’Reilly kaupattiin kesällä 2015 Buffalo Sabresiin, josta toiseen suuntaan tulivat muun muassa Mihail Grigorenko ja Nikita Zadorov. Näistä Grigorenko pelaa tällä kaudella KHL:ssä ja Zadorov oli pitkien, varsin ongelmallisten sopimusneuvotteluiden keskellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!