Liiga-legendalta jäätävän hauska protesti vastustajan filmaamiseen – katso hillitön video!
Ilveksen puolustaja Arto Laatikainen on todellinen liigakaukaloiden legenda. Laatikainen, 37, aloitti ensimmäisen liigakautensa jo syksyllä 1998, eli 19 vuotta sitten.
Runkosarjan otteluita ”Ladalle” on kertynyt jo 813, vaikka mies pelasi välillä kolme kautta eli sesongit 2008–11 Ruotsin pääsarjassa Elitserienissä. Kaksinkertainen Suomen mestari (JYP 2012, Kärpät 2015) on valittu kerran SM-liigan parhaaksi puolustajaksi (2007–08 ) ja herrasmiespelaajaksi (2014–15).
Voi siis hyvällä syyllä sanoa, että Laatikainen on nähnyt ja kokenut liigakaukaloissa kaiken. Mutta torstai-iltana Jyväskylän Hippoksella Laatikaiselta itseltään nähtiin jotakin poikkeuksellista. Viilipyttymäisen herrasmiespelaajankin tunteet kiehahtivat, kun Laatikainen koki vastustajan huijanneen erotuomareita.
Mutta toisin kuin monen muun pelaajan ”päreiden palaessa” seuraus ei ollut kenellekään vahingollinen – päinvastoin. Laatikainen sai jäähallillisen yleisöä ja tuhannet kotikatsojat nauramaan tempauksellaan.
Tilanne sai alkunsa, kun JYPin väkkärämäinen hyökkääjä Jerry Turkulainen yritti luikahtaa Laatikaisen ohi. Turkulainen tuli tilanteeseen sivuttaisliikkeessä, hieman jalat levällään ja näytti hakevan tarkoituksella kontaktin Laatikaiseen. Kevyehkön törmäyksen jälkeen Turkulainen kaatui jään pintaan, ja tuomari nosti kätensä pystyyn jäähyn merkiksi.
Heti pillin soitua Laatikainen ”sukelsi” jäähän komeassa kaaressa osoittaakseen, että hänen mielestään Turkulainen filmasi tilanteessa. Ottelun erotuomarit arvostivat Laatikaisen suorituksen taiteellisen vaikutelman täyden kympin arvoiseksi – Laatikainen sai kaksiminuuttisen lisäksi palkkioksi kymmenen minuutin käytösrangaistuksen.
Katso Laatikaisen hauska protesti tästä Ruutu+-palvelun linkistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden