Kunnon jääkiekkoshow Kiinassa – myös Granlund osui historiallisen ottelun maali-iloittelussa
Ensin KHL, ja nyt myös jääkiekkoilun suurin ja kaunein, NHL, on jalkautunut Kiinaan.
Los Angeles Kings ja Vancouver Canucks pelasivat eilen historian ensimmäisen NHL-ottelun Kiinassa. Toki vain harjoitusottelun, mutta kuitenkin.
Kuten oheisesta NBC Sports -kanavan linkistä näkyy, katsomot pullistelivat Shanghaissa, kun Kings ja Canucks järjestivät kunnon show’n. Pohjois-Amerikan länsirannikon joukkueet tarjoilivat yli 10000-päiselle yleisölle seitsemän maalia.
Historiankirjoihin kirjoitettiin myös suomalaisnimi. Canucksin Markus Granlund kavensi päätöerässä numeroiksi 2–3. Granlund osui nopean vastahyökkäyksen päätteeksi oman laukauksensa reboundista. Granlundin osuma ei kuitenkaan auttanut, sillä Kings korjasi voiton lukemin 5–2. (Granlundin maali näkyy videolla ajassa 1.05.)
Itse ottelun ohessa nähtiin luonnollisesti näyttävä show. Jäällä kävi muun muassa kultainen lohikäärme, ja joukkueiden maskotit opastivat kiinalaisyleisöä lajin sääntöihin. Kiinan kansallislaulun aikana joukko kiinalaislapsia jääkiekkovarusteissa liittyi NHL-tähtien seuraan.
– Tietysti halusimme panna pystyyn kunnon show’n faneille. Heidän piti nähdä myös maaleja, Canucksin ensimmäisen maalin tehnyt Sven Baertschi sanoi NBC Sportsin mukaan uutistoimisto AP:lle.
– Ollakseni rehellinen, emme tienneet, mitä odottaa. Emme osanneet arvioida yleisömäärää, meteliä, tunnelmaa. Tärkeintä on saada lajin suosio kasvamaan täällä. Toivon, että mitä enemmän kiinalaiset näkevät peliä, sitä enemmän he alkavat pitää siitä, Kingsin päävalmentaja John Stevens sanoi AP:lle.
Kiina on jääkiekon suhteen vielä melko koskematon maaperä, ja NHL haluaa tietysti oman, suuren, osansa jättivaltion valtavasta markkinasta.
NHL onkin jo sopinut, että seuraavien kahdeksan vuoden aikana kuutena syksynä Kiinassa pelataan kaksi NHL:n harjoitusottelua.
– Haluamme kasvattaa täkäläisten ymmärrystä ja kunnioitusta lajia kohtaan. Aloitamme aivan ruohonjuuritasolta, NHL:n varakomissaari Bill Daly sanoi ennen ottelua.
Lajitietoisuuden kasvattaminen on merkittävää siksikin, että vuoden 2022 talviolympialaiset järjestetään Pekingissä.
– Olemme kertoneet Kiinan jääkiekkoliitolle ja maan hallitukselle, että autamme heitä kaikin mahdollisin tavoin, kun he valmistautuvat olympialaisiin, Daly lupasi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!