Kärppien puolustaja löysi uuden osoitteen SM-Liigasta – debytoi saman tien!
Luottopuolustaja Juuso Pullin loukkaantuminen pakotti Tampereen Ilveksen hommaamaan tuuraajan puolustukseen. Ilveksen riveihin tarttui Kärpissä viime kaudella pelannut Taneli Siikaluoma.
Ilveksen tiedote:
Puolustaja Taneli Siikaluoma, 23, siirtyy Kärpistä Ilveksen liigamiehistöön toistaiseksi voimassa olevalla ottelukohtaisella sopimuksella. Siikaluoma on Muhoksen Jääklubin kasvatti, joka pelasi viime kaudella Kärppien liigamiehistössä 28 ottelua. 184-senttinen puolustaja edusti myös Kajaanin Hokkia 21 Mestis-ottelussa tehoilla 1+2=3.
Toissa kaudella Siikaluoma saavutti Hokissa Mestiksen hopeaa, minkä lisäksi hän voitti Kärpissä A-nuorten SM-hopeaa kaudella 2013-14 ja B-nuorten SM-pronssia kaudella 2010-11. Puolustaja valittiin myös A-nuorten tähdistökentälliseen kaudella 2014-15.
Pelinumerolla 6 pelaava Siikaluoma on käytettävissä jo huomisessa Ilves-SaiPa-ottelussa.
26-vuotias puolustaja Juuso Pulli loukkaantui lauantain Ässät-Ilves-ottelussa ja on sivussa arviolta kuukauden päivät.
Taneli Siikaluoma Ilves-puolustukseen ottelukohtaisella sopimuksella bit.ly/2wXKKtq #Ilves #Liiga #Tampere
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä on sarjataulukon livetilanne
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
