IS: Ilveksen konkurssi oli päivistä kiinni – ”Pudotuspeleistä tuli Ilveksen isoin osakas”
Kuva: Juha Tamminen
Ilves nimesi maaliskuussa uudeksi toimitusjohtajakseen Risto Jalon, joka työskenteli seurassa samassa tehtävässä myös 18 vuotta sitten.
Molemmilla kerroilla Jalo on astunut tehtävään tilanteessa, jossa Ilves on käynyt lähellä konkurssia. Hänen omien sanojensa mukaan se oli päivistä kiinni viime keväänä.
Lopulta seura selvisi pahimmasta, kun se sai kokoon kevään osakeannissa vähimmäisvaatimuksena olleet 1,5 miljoonaa euroa.
– Ilves oli konkurssikypsä yritys. Loppu oli päivistä kiinni. Jos osakeannin tuotto olisi jäänyt vaikka 300 000 euroon, se ei olisi auttanut mihinkään. Nyt voimme jatkaa elämää, Jalo kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.
Vuonna 1999 edellisen kerran Ilveksen toimitusjohtajana toiminut Jalo joutui tuolloin astelemaan pelaajien eteen keskustelemaan palkkojen alentamisesta. Vuonna 2017 tätä ei tarvittu, mutta tilanne muistutti hänen mukaansa paljon aiempaa.
– Tilanne oli fifty-sixty. Yhtä kriittinen molemmilla kerroilla. Tuli déja-vu -tunnelmat, maaliskuussa aloittanut Jalo sanoo.
Tuoreen toimitusjohtajan mukaan tuleva kausi on talouden vakauttamisvuosi. Hänen mukaansa Ilvestä pitää nyt johtaa kuin mitä muuta tahansa yritystä.
– On pidettävä huoli, että kassaan tulee enemmän rahaa kuin sieltä lähtee, toimitusjohtaja linjaa.
Ilvestä auttoi keväällä paljon myös seitsemänteen otteluun venynyt pudotuspelisarja Tapparaa vastaan. Kolme loppuunmyytyä kotiottelua toivat mukavasti lisätuloja vaikeassa tilanteessa olleelle Ilvekselle.
– Pudotuspeleistä tuli Ilveksen isoin osakas, Jalo veistelee.
Lue Ilta-Sanomien alkuperäinen juttu tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?