Historialliselle liigaottelulle varmistus – ”Haluamme olla edelläkävijöitä”
Pelicans on tiedottanut keskiviikkona, että aikaisemmin huhuttu ”ennennäkemätön” ja ”historiallinen tapahtuma” on tosiaan Tallinnassa pelattava ottelu HPK:ta vastaan 27.1.2018.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun Liigan runkosarjan ottelu pelataan Suomen rajojen ulkopuolella. Kyseessä ei ole kuitenkaan ulkoilmaottelu, vaan joukkueet kohtaavat Tallinnassa Tondiraban hallissa, joka vetää 6000 katsojaa.
– Haluamme olla toiminnassamme innovatiivisia edelläkävijöitä ja ennen kaikkea tarjota kannattajillemme ainutlaatuisia kokemuksia. Tätä on valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa jo hyvä tovi ja olemme todella tyytyväisiä, että nyt voimme alkaa tosissaan rummuttamaan tätä, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kertoo seuran tiedotteessa.
Ajatuksena ei ole tarjota ainoastaan yhtä ottelutapahtumaa, vaan luoda toimiva ja erilainen elämys kannattajille.
– Bussikuljetukset lähtevät Lahdesta ja Hämeenlinnasta, jonka jälkeen kaikki siirtymät on valmiiksi mietitty ja hoidettu aina lähtöpaikkaan paluuseen asti. Paketteja on muutamia erilaisia, lähinnä valittavaksi jää joko edullisempi majoitus laivalla, jolloin myös paluu Suomeen tapahtuu aiemmin sunnuntaina tai toisena vaihtoehtona yöpyminen hotellissa. Ohjelmaa riittää lauantaiaamusta sunnuntaihin, Kolu kertoo.
Aluksi tapahtumaan on tarjolla pelkkiä matkapaketteja, jotka tulevat myyntiin 13.9. Pelkät otteluliput tulevat myyntiin mahdollisesti myöhemmin, mikäli niitä irtomyyntiin jää.
Myös Liiga ottaa tapahtuman ilolla vastaan.
– Me suhtaudumme tähän erittäin positiivisesti. On markkinallisesti tärkeää, että Liiga näkyy Suomen rajojen ulkopuolella ja tämä on erittäin hieno veto, Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kommentoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!