HIFK:n sysisynkkä syksy sai jatkoa – JYP esitti todellisen ihmenousun!
Se näytti ensin siltä, että kaikki olisi toisin kuin eilen.
Siinä kun JYP oli eilen Hippoksen herra HIFK:ta vastaan yhtä synkkää minuuttia lukuunottamatta, tänään HIFK näytti ottavan kotihallissaan maistuvan revanssin.
HIFK:n Juha-Pekka Haataja, Micke-Max Åsten ja Thomas Nykopp osuivat toisessa erässä viiden minuutin sisään, ja HIFK johti vakuuttavasti 3–0. Juuso Puustinen toi kuitenkin JYPin mukaan peliin ”pukukoppimaalillaan” minuutti ennen toisen erän päättymistä.
Kolmannessa erässä voimistui jälleen sama virolainen hurrikaani kuin eilen Jyväskylässä. JYPin virolaishyökkääjä Robert Rooba teki ensin näyttävän esityön Ossi Ikosen maaliin, ja vajaat kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Rooba teki jälleen ylivoimamaalin Mikko Kaltevan esityöstä – aivan kuten eilenkin.
Jatkoaika ehti kulua sekuntia yli puolivälin, kunnes Kalteva (kuvassa) viimeisteli JYPin voittomaalin Jarkko Immosen ja Juuso Puustisen esityöstä.
Alkusyksy on ollut HIFK:lle kaikkiaan erittäin synkkä. Mestarien liigassa joukkue saalisti neljästä ensimmäisestä pelistä vain yhden pisteen, ja putoaminen jatkosta on jo varmistunut.
JYPin syksy taas on kulkenut aivan eri merkeissä. Jatkopaikka CHL:ssä on kolmen voiton myötä sinettiä vaille varma, ja Liigan joukkue on avannut kahdella voitolla juuri HIFK:sta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta