Esittelyssä Liigan parhaat puolustajat – ”Poikkeuksellisen tasokas liigajäille”
Kuva: Juha Tamminen
Liigan runkosarja starttaa perjantaina, joten on aika listata myös huippuyksilöitä uuden kauden kynnyksellä.
Kotimaan kaukaloissa nähdään tänäkin vuonna suuri määrä huippupuolustajia, joiden panos tulee olemaan oleellisessa osassa joukkueidensa menestystä.
SuomiKiekko listaa Liigan parhaat puolustajat tämän kauden runkosarjassa.
1. Miika Koivisto, Kärpät
Poikkeuksellisen tasokas puolustaja liigajäille. On jopa outoa, ettei Koivisto viety viime kauden jälkeen Jukureista KHL-jäille. Hänet valittiin koko sarjan parhaaksi puolustajaksi, minkä lisäksi hän sijoittui puolustajien pistepörssin toiseksi tehoilla 4+33=37.
Eikä Koivisto missään nimessä ollut pelkästään tehopisteiden osalta esillä, vaan johti mikkeliläisten alakertaa molemmissa päissä kenttää. Koivistolla ei tule missään vaiheessa peliä kiire, sillä hänellä on kyky rytmittää peliä omalla rauhallisella tekemisellään. Fiksu ja erittäin taitava pelaaja. Odotettavissa on tuhoisaa jälkeä Kärppien puolustuksessa.
2. Henrik Tallinder, TPS
38-vuotias puolustaja, joka pystyy omalla panoksellaan kääntämään otteluita. Muun muassa Antti Törmänen sanoi keväällä, että HIFK:lla teki tiukkaa mennä jatkoon turkulaisia vastaan pudotuspeleissä, kun vastassa oli Tallinderin tasoinen puolustaja.
Ruotsalaispakin isoimmat vahvuudet ovat omalla puolustusalueella, mutta Liigassa hän on joukkueensa ykköspuolustaja myös kiekon kanssa. 193-senttistä Tallinderia on vaikea horjuttaa, minkä lisäksi hän on äärimmäisen kova liideri TPS:n pukukopissa. Viime kauden tilastot 10+19=29, +17.
3. Mikko Lehtonen, Tappara
Lehtosella on odotettavissa huippukausi Liigassa Tapparan riveissä. Teki läpimurtonsa viime kaudella KooKoossa ollen joukkueen ykköspuolustaja. 23-vuotias puolustaja lähti kuitenkin kevääksi Ruotsiin HV71:sen riveihin, josta palkintona Ruotsin mestaruus.
Kruunana kaudelle Lehtonen valittiin Suomen maajoukkueeseen MM-kisoihin, joissa esiintyi edukseen ja teki kaksi maalia. Kokonaisvaltaisen pelinsä ansiosta Tapparan ykköspuolustaja tällä kaudella.
4. Mikko Mäenpää, JYP
Edelliset vuodet Sveitsissä pelannut Mäenpää oli todellinen huippuhankinta takaisin Jyväskylään. Kiekollisilta taidoiltaan 34-vuotias pakki on jopa liian hyvä liigajäille.
Mäenpään kiekollisista taidoista kertovat paljon KHL:n henkilökohtainen piste-ennätys 37 sekä Sveitsissä toissa kaudella tehdyt 37 tehopistettä. Terveenä pysyessään taistelee sarjan puolustajien pistepörssin voitosta.
5. Niko Mikkola, Tappara
Tähän olisi voinut valita Tapparasta myös Valtteri Kemiläisen tai Otso Rantakarin, mutta KalPasta siirtyneen Mikkolan odotetaan nousevan todelliseksi huippupuolustajaksi Tapparassa.
Vasta 21-vuotiaan lupauksen kaikki tekeminen tähtää NHL-kaukaloihin, minne pääseminen on täyttä realismia St. Louis Bluesin varaukselle.
Mikkola nousi KalPassa viime kaudella isoon rooliin ja oli johdattamassa joukkuetta finaaleihin. Peräti 196-senttinen puolustaja pelaa fyysistä peliä, mutta auttaa joukkuetta myös hyökkäyspäässä. Kaikki eväät olla tulevaisuudessa maailmanluokan pelaaja.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestiksen pistehirmu siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!
- Nyt puhuu Montreal-pomo – erikoinen kommentti Patrik Laineesta
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!