Erikoinen ja yllättävä ulosajo hämmensi HPK:n tähtisentteriä – ”Ei käynyt mielessäkään”
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Lauantain liigakierroksella Kärppien ja HPK:n välisessä ottelussa nähtiin varsin erikoinen ulosajo heti pelin alkuhetkillä.
HPK:n isoihin tähtiin kuuluva Oula Palve yritti nostaa Kärppien hyökkääjän Miska Humalojan mailaa pienimuotoisessa kiilaustilanteessa. Lopulta Palveen oma maila tärähti Humalojan kasvoihin.
Tilanteesta olisi voinut odottaa 2+2-minuutin jäähyä, sillä Humalojalle tuli verta vuotava vekki.
Tuomaristo näytti kuitenkin ulosajoa Palveelle. (Katso video tästä Liigan linkistä).
– Tuollaisia vahinkoja sattuu tyyliin jokaisessa pelissä. Joo, tulihan siinä verta suusta, mutta ei käynyt mielessäkään, että olisin lentänyt pihalle, hämmentynyt Palve totesi SuomiKiekko-sivustolle.
– En ole koskaan lentänyt missään sarjassa pihalle, mutta tulipahan tämäkin koettua, Palve jatkoi.
HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen oli myös yllättynyt tuomiosta.
– Olisin tyytynyt kakkoseen tai 2+2-minuutin jäähyyn. Jälkihän siitä jäi, mutta ei se näyttänyt siltä, että siihen olisi tarvittu mitään tikkejä. Aika tiukka tuomio, mutta tuollaista tuo toiminta on ollut meitä kohtaan jo pidemmän aikaa, Pennanen murahti.
Otteluvalvoja Marko Seikkula avasi tapahtunutta pelin jälkeen.
– Perinteinen 2+2-minuutin jäähy on sellainen, jossa teko luokitellaan puhtaaksi vahingoksi. Sitten, kun puhutaan varomattomasta mailankäsittelystä, niin sitä ei voi sitten enää nähdä vahinkona. Jos tilanteessa on ollut taustalla varomatonta mailankäsittelyä, niin silloin vaihtoehdot ovat joko kakkonen tai vitonen.
– Tässä tapauksessa Humaloja loukkaantui. Hänelle tuli kunnon haava, josta tuli myös verta. Vitonen oli ainoa oikea vaihtoehto, Seikkula näki.
Tuomioiden vedenjakaja on näin selvä.
– Se oli varomatonta pelaamista. Siinä on eroa puhtaaseen vahinkoon, Seikkula avasi.
Palve ei allekirjoittanut minkäänlaista tahallisuutta.
– Ensin on matkustettu Ouluun asti, niin minkä takia ottaisin ensimmäisessä vaihdossa vastustajan nelossentterin pois pelistä? Palve haki tilannekuvaa.
– Mutta jos näin tulkitaan, niin ei sille voi mitään.
Ulosajo tuli heti ensimmäisen erän alkuhetkillä. Yli 1000 kilometrin reissu muuttui pelkäksi kevyeksi kuntoilumatkaksi.
– Järjestyksenvalvojat sanoivat, että jos lennät pihalle, niin et saa mennä katsomaan peliä laisinkaan. Lähdin sitten aika pitkälle kävelylenkille, enkä nähnyt peliä loppuun. Mutta hyvä, että saatiin pisteet mukaan, Palve toi positiivisen annin esille.
Sailio taas esillä
HPK otti kauden avausvoittonsa voittomaalikilpailun jälkeen. Varsinaisella peliajalla HPK ja Kärpät olivat jääneet lukemiin 2-2, eikä ratkaisua saatu myöskään jatkoajalla. Voittomaalikisassa Jesper Lindgren pani ratkaisevan yrityksen sisään varmistaen Kerholle kaksi pistettä. Ottelussa Palveen lisäksi myös Kärppien Jari Sailio sai ulosajon. Sailio osui kyynärpäällään HPK:n puolustajan Roope Laavaisen päähän. Laavainen poistui tilanteen jälkeen pukukoppiin. Katso video tilanteesta tästä Liigan linkistä. – Siinä tilanteessa ei ollut mitään epäselvyyttä. Selvä ulosajo, otteluvalvoja Seikkula totesi. Sailio oli viikonlopun HPK-peleissä kovasti esillä, sillä perjantaina Hämeenlinnassa hän täräytti voimakkaan taklauksen Kerhon puolustajaan Joonas Lehtivuoreen. – Onneksi Lehtivuori ehti silloin väistää, ettei se taklaus tullut suoraan päähän. Arvostan ”Silliä” pelaajana ja hänen pitää olla fyysinen. Ehkä tänään mentiin jo liiallisuuksiin, HPK:n päävalmentaja Pennanen pohdiskeli. Otteluvalvoja Seikkulan mukaan molemmat ulosajotilanteet menivät eteenpäin. Päävideotuomari tekee seuraavaksi päätöksiä siitä, etenevätkö tilanteet kurinpidon käsittelyyn.LUE MYÖS:
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MM-kultaleijonalta vihjaus ensi kauden joukkueesta: ”Todella, todella hyvä seura”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Suomessa pelannut kiekkotähti kamalassa onnettomuudessa – taistelee hengestään
- Tapparalle tipahti huippu-uutinen!
- Eetu Luostarinen loukkaantui grillitapaturmassa – nyt tipahti uutta tietoa
- Leijonien entinen päävalmentaja on kuollut
- Näin Carter Hartin NHL-paluuottelu meni – kyyneleiltä ei vältytty
- HS: Tämä on tilanne Niko Huuhtasen Liiga-paluun suhteen
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”