”Sakko olisi ollut paikallaan jo monta kertaa” – valvoja kommentoi NHL-lupaus Petrus Palmun salakalastuskohua

TPS:n riveissä ensi kaudella pelaava, NHL-seura Vancouver Canucksin tänä kesänä varaama huippulupaus Petrus Palmu on ajautunut kohun keskelle jäätyään kiinni salakalastuksesta.
Tapahtumat juontavat juurensa viime kesälle, jolloin Palmu julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan saamastaan järvitaimenesta, joka on kalastettu Pielisjoelta Kuurnan voimalaitoksen alapuolella.
Kyseinen paikka on täydessä kalastuskiellossa, koska alueella yritetään suojella siellä liikkuvia äärimmäisen uhanalaisia luonnonvaraisia taimenia. Palmu on myöhemmin poistanut kuvan Instagram-tililtään.
Saalillaan netissä rehvastelleelle 20-vuotiaalle hyökkääjälle tilanne on kiusallinen, sillä hän on Karjalaisen haastatteleman kalastuksenvalvojan Sami Kurenniemen mukaan toistuvasti käynyt kavereidensa kanssa kalassa.
– On ollut useita kertoja, jolloin sakko olisi ollut paikallaan. Hän ja muut ovat aina sanoneet, ettei tilanne toistu, mutta toisin on käynyt, Kurenniemi suree.
Samasta porukasta on Kurrenniemen mukaan kuvia myös tältä kesältä. Hän kertoo myös, että poliisikin on kuulustellut Palmua asiaan liittyen, sillä viranomaiset suhtautuvat asiaan vakavasti toisin kuin salakalastajat.
Asia on saanut ihmiset raivon partaalle. Esimerkiksi kovana kalamiehenä tunnettu näyttelijä Jasper Pääkkönen otti kovin sanoin kantaa kiekkoammattilaisen toimintaan.
– V***u. Mikä. Urpo. Salakalastaa saimaannorppaa uhanalaisempia kaloja ja vielä paukuttelee asialla henkseleitä, Pääkkönen kirjoitti Facebookissa.
Tästä linkistä pääset Karjalaisen alkuperäiseen uutiseen, josta löytyy muun muassa kuva Palmun viime kesän saaliista.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Tässä ovat MM-turnauksen palkitut pelaajat
- Saksan loistava taistelu ei riittänyt – Kanada on maailmanmestari vuosimallia 2023!
- Latvialaiset menivät täysin sekaisin sensaatiomaisesta pronssista – ex-liigapelaaja: ”Ei ole sanoja”
- Petteri Nummelinilta huikea paljastus Latvian juhlahumusta C-Morella: ”Otin oluen presidentin kanssa”
- Niklas Bäckström otti kantaa Leijonien maalivahtien peluutukseen Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Näin suomalaiset jääkiekon ystävät reagoivat Latvian pronssiin: ”Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki”
- Täyttä riemua! Tältä Latvian vaihtoaitiossa näytti, kun pronssimitali varmistui – katso tilanne
- Historiallisen kova temppu – Latvia voittaa MM-pronssia!
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä kova kohtalo
- Latvian valmentaja Petteri Nummelin laukoi C Morella: ”Toivottavasti eivät s**tana vihellä enää peliäkään”
- Iloinen uutinen! Kanadan maajoukkuelegenda kihloihin joukkuekaverin kanssa
- Nyt jysähti! Liiga-seura vahvistuu kahdella kanadalaispelaajalla
- HIFK-pomo Tobias Salmelainen ylistää Leijonien NHL-tähteä: ”Paras pelaaja, jonka oon nähnyt”
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja Aleksi Elorinne palaa Liigaan – uusi seura selvillä!
- Yllätysveto: Coloradon suomalaishyökkääjä jättää NHL:n – uusi seura selvisi!
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä kova kohtalo
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja vapaille markkinoille – edessä paluu Liigaan?
- Ben Blood löysi uuden joukkueen!
- Mielenkiintoinen kaappaus: MM-kisoissa pelannut pikakiituri siirtyy Liigaan – ”Ottajia olisi ollut myös muualla”
- Kari Jalonen tulisilla hiilillä Tshekeissä – David Pastrnak sanoi suoran mielipiteensä suomalaisluotsista