Peter Forsberg on ryhtynyt bisnesmieheksi kiekkouran jälkeen – ”Vaikea olla tekemättä mitään”
Ruotsalainen kiekkolegenda, urallaan mm. kaksi Stanley Cupia ja kaksi olympiakultaa voittanut Peter Forsberg kertoo NHL.comille kiekkouransa jälkeisestä elämästä.
Hän kertoo, että uran loppuvaiheiden pahat loukkaantumiset alkoivat valmistaa häntä hyvissä ajoin henkisesti kiekkouran jälkeiseen elämään.
– Viimeisten kahdeksan pelivuoden aikana minulla oli paljon leikkauksia, joten minulla oli paljon aikaa varautua urani loppumiseen, 44-vuotias Forsberg sanoo.
Uransa neljällä viimeisellä kaudella Forsberg pystyi pelaamaan yhteensä vain 37 sarjaottelua. Viimeisellä kaudellaan 2010-11 Forsberg pelasi vain kaksi ottelua Colorado Avalanchen paidassa.
Heti uran päättymisen jälkeen Forsberg opiskeli vuoden verran Ruotsissa kauppatieteitä ja alkoi sen jälkeen hyödyntää oppimiaan taitoja yhdessä isänsä ja puolisonsa kanssa.
– Meillä on paljon juttuja. Meillä on kenkäbrändi, golf-klubi, veneyritys, omistamme kiinteistöjä, minkä lisäksi meillä on rakennusfirma, jossa olen osakkaana, sekä muutama muu juttu, Forsberg luettelee.
Raskaan kiekkouran aikana hän ei välttämättä ajatellut ryhtyvänsä heti näin kiireiseksi mieheksi, mutta toisin kävi.
– Hyppäsin bisneselämään heti, kun lopetin jääkiekon. Uran aikana ajattelin, että pitäisin vuoden tai kaksi vapaata, mutta sitä ei tapahtunut. On vaikea olla tekemättä mitään.
Forsberg toimi myös usean vuoden ajan kasvattajaseuransa MODO:n varatoimitusjohtajana, mutta sen syvemmin hänellä ei ole hinkua kiekkomaailmaan, ainakaan vielä.
– Enpä tiedä, saatan palata kiekon pariin vähän myöhemmin. Lapseni saatavat aloittaa pelaamisen ja ehkä palaan, mutta en ole varma. Se ei ole kalenterissa tällä hetkellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!