NHL:n todellinen yllätyskauppa nerokas peliliike Wildilta – vaikuttaa kärkiketjujenkin roolitukseen
Jääkiekkoa seuraavan yleisön leukaluut saattoivat loksahtaa auki, kun Matt Cullen ja Minnesota Wild rustasivat hiljattain vuoden mittaisen sopimuksen.
Yhdysvaltaiskonkarin yllättävä sopimus avaa Minnesota Wildille lukuisia erilaisia tilaisuuksia, kun joukkue suunnittelee kokoonpanoaan ensi kaudelle, TSN.com muistuttaa.
Sivusto nostaa artikkelissaan esille muutaman hyvän seikan lopulta varsin nerokkaaksi osoittautuneesta kaupasta.
Ensinnäkin Cullen on oiva paikkaaja Erik Haulalle, joka pelasi viime kaudella laiturin lisäksi myös sentterinä. Konkari ja suomalaishyökkääjä ovat samantyylisiä, armottomasti töitä tekeviä duunareita.
Toiseksi, tasaisesti 30-40 pisteen suorittajan tulo tarkoittaa hyvin todennäköisesti sitä, että Charlie Coyle jatkanee laitahyökkääjän paikalla. Coyle nimittäin pelasi viime kaudella Haulan tavoin osaksi myös keskushyökkääjänä.
TSN:n havaintojen lisäksi oletettavaa on, että nyt Mikko Koivu ja Eric Staal pystyvät keskittymään ykkös-kakkossentterien rooleihinsa.
Alempiin ketjuihin Wild sai jykevyyttä ja toisaalta arvokasta kokemusta Cullenin tulon myötä.
– Katson tätä kokoonpanoa, ja näen siellä paljon hyviä hyökkääjiä. Viime vuonna ajattelin, että Minnesota oli paras lännen joukkue, jonka kohtasimme runkosarjassa, Pittsburghista tullut Wildin paluumuuttaja hehkuttaa TSN:n haastattelussa.
Cullen pelasi Minnesotassa jo aiemmin, kausina 2010-13.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia