Lupaavalta Liiga-hyökkääjältä yllättävä siirto Pohjois-Amerikkaan – ”Tämä on hieno mahdollisuus hänelle”
Rauman Lukon hyökkääjä Aaro Vidgren, 20, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltoihin juniorisarja USHL:ään Chicago Steelin riveihin.
Lukon kanssa vuoteen 2019 asti sopimuksen tehneen Vidgrenin on tarkoitus palata yhden USHL:ssä vietetyn kauden päätteeksi takaisin Raumalle.
– Aarolle tarjoutui tällainen tilaisuus ja halusimme sen hänelle ehdottomasti suoda. Tämä on Aarolle hieno mahdollisuus päästä pelaamaan paljon ja sitä kautta kehittymään. USHL on sarjana kuin NHL pienoiskoossa, Lukon pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo kertoo seuran tiedotteessa.
Kaudella 2015-16 debyyttinsä Liigassa tehnyt Vidgren on pelannut yhteensä 49 Liiga-ottelua, joissa hän on summannut tehopisteet 1+3=4.
Turkulainen hyökkääjälupaus nousi viime kaudella Lukon vakituiseen kokoonpanoon ja oli mukana peräti 42 ottelussa.
– Aaro on tällä hetkellä Liigan ja Mestiksen välimaastossa oleva pelaaja, joka on tavallaan kulkenut jo sen Mestis-tien loppuun. Siirtyminen yhdeksi kaudeksi Yhdysvaltoihin on uusi kehitysmahdollisuus päästä pelaamaan hieman erilaista jääkiekkoa ja imemään oppia pohjois-amerikkalaisesta tavasta pelata lajia, Vanhatalo sanoo.
– Olemme keskustelleet asiasta Aaron kanssa ja uskomme, että hänelle tarttuu uusia elementtejä pohjois-amerikkalaisesta pelitavasta, kuten esimerkiksi suoraviivaisuutta, röyhkeyttä ja kovuutta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä