Kommentti: Marko Anttila onnistui vaikeassa paikassa – noussut Jokeri-kannattajien suosioon
Jokeri-hyökkääjä Marko Anttilalle täytyy nostaa hattua. Kun reilu vuosi sitten hänen KHL-sopimuksensa julkaistiin, ei moni uskonut hänen lunastavan roolia joukkueessa.
Ennen Jokereita useamman kauden Ruotsissa Örebrota edustanut Anttila ei antanut epäilysten haitata tekemistään.
Jo viime kaudella hän osoitti Jokerien alemmissa ketjuissa kovalla työnteolla ja asenteella pystyvänsä pelaamaan Euroopan kovimmassa kiekkosarjassa. Hyvät otteet poikivat jatkosopimuksen.
Yli kaksimetrisen hyökkääjän otteet ovat vain parantuneet entisestään tälle kaudelle. Anttila on saanut päävalmentaja Jukka Jaloselta paljon vastuuta kauden ensimmäisissä peleissä ja on vastannut huutoon.
Muun muassa SKA Pietaria vastaan Anttila oli joukkueensa isoimpia onnistujia kaukalossa. Tiistaina Dynamo Moskovaa vastaan hän vastasi puolestaan joukkueen ainoasta maalista.
Anttila on siitä mielekäs pelaaja koko Jokereille, että hän tuo joukkueeseen virtaa antamalla aina kaikkensa, vaikkei olekaan kokoonpanon taitavin pelaaja. Jokerien nelosketju on kauden alussa ollut erittäin hyvässä tasapainossa, eikä vähiten isokokoisen hyökkääjän ansiosta.
Anttilan pelaaminen ei ole aina kauneinta katsottavaa, mutta se on juuri sellaista, mitä Jokerit tarvitsee illasta toiseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?