Jaromir Jagr kerää näytöillään ylistyssanoja: ”Voi herranen aika, miten hän teki tuon”
Jaromir Jagrin ympärillä on vellonut kaikenlaisia huhuja viime viikkoina. Erään mukaan Calgary Flames voisi olla kiinnostunut hänestä, sillä joukkueen päävalmentaja Glen Gulutzan tuntee Jagrin hyvin.
Gulutzan valmensi Jagria kaudella 2012-13 Dallasissa. Tshekki-legenda iski tuolloin 34 otteluun 26 pistettä.
– Hän ei ole yhtä nopea kuin ennen, mutta kiekolla hän on voimakkaampi kuin useammat muut, Gulutzan ylisti NHL.comin mukaan.
Vaikka Jagrille on ikää tullut, ei hänen taidot ole vuosien saatossa radikaalisti huonontuneet. Esimerkiksi viime kausien pistesaldo on tasaisesti ollut 40:n ja 60:n välillä.
– Mutta kaikkein vakuuttavin juttu minulle on hänen älykkyys jääkiekkoa kohtaan, Gulutzan kehuu.
– Hän voi tehdä maaleja, hän voi syöttää, hän voi tehdä kaikkea. Hänellä on todellinen intohimo peliä kohtaan.
Jagrin tulevaisuus on siis edelleen kysymysmerkin alla. NHL:n sivujen mukaan flamesilaiset kieltäytyivät kommentoimasta kiinnostusta Jagria kohtaa, kun heihin otettiin yhteyttä tiistaina asian suhteen.
Toisaalta, kanadalaisvalmentajan ylistyssanat kertovat siitä, että hän näyttää arvostavan legendaa.
– Dallasissa aikoinaan me valmennusjohdon kanssa katselimme joitain leikkeitä ja mietimme, että voi herranen aika, miten hän teki tuon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!