Halutun yliopistohyökkääjän tavoittelu loppusuoralla NHL:ssä – Rangersille jälleen maukkaita uutisia?
NHL:ssä eri seurat ovat tehneet tuoreeltaan sopimuksia yliopistotasolta vapaiksi agenteiksi päätyneiden pelaajien kanssa.
Esimerkiksi Jarmo Kekäläisen johtama Columbus Blue Jackets solmi diilin puolustajan Doyle Somerbyn kanssa.
Kovimmat yliopistonimet ovat olleet kuitenkin Will Butcher ja Alexander Kerfoot.
Butcher valittiin viime kaudella yliopistoliiga NCAA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi. Kerfoot sen sijaan on nostanut hurjasti osakkeitaan kahden viimeisimmän vuoden aikana Harvardin yliopistojoukkueessa.
Esimerkiksi tuoreimmalla sesongilla Kerfoot tykitti 36 ottelussa tehot 16+29=45.
New York Postin mukaan 23-vuotias Kerfoot on rajannut vaihtoehtoja kahteen tai kolmeen eri seuraan. Yksi näistä on New York Rangers, joka sai jo viime vuonna erittäin hyviä uutisia yliopistotasolta.
Silloin markkinoiden halutuin nimi, Jimmy Vesey, teki sopimuksen nimenomaan Rangersin kanssa.
– Kerfootin agentti J.P. Barry vahvisti osapuolten välisen kiinnostuksen, kertoen Postille sen, että Kerfoot tehnee päätöksen tiistain aikana, lehden toimittaja Larry Brooks kirjoitti.
Rangers on tehnyt kesällä ravisteluja kokoonpanoonsa, kun se treidasi muun muassa Derek Stepanin ja Antti Raannan Arizona Coyotesiin. Rangersin sentteriosasto on kuitenkin kaivannut vielä lisävahvistuksia ja tämä taas on Kerfootin ykköspelipaikka.
Madison Square Garden ei välttämättä ole kuitenkaan Kerfootin tuleva kotipyhättö, sillä Rangers käy edelleen kovaa taistoa kanadalaissentteristä Vancouver Canucksin kanssa.
NEWS 1130 Sportsin toimittajan Rick Dhaliwalin mukaan Canucks on yhä Kerfootin vaihtoehtojen joukossa.
Canucks on Kerfootin kannalta houkutteleva kohde siksi, että hän on kotoisin Vancouverin alueelta, missä hän on myös aloittanut aikanaan pelaajauransa. Canucksia pidettiin pitkään hyvin todennäköisenä kohteena Kerfootille.
Alunperin Kerfoot varattiin New Jersey Devilsiin kesällä 2012. Devils ei kuitenkaan päässyt sopimukseen hänen kanssaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä