Yliopistotähti valumassa NHL-seuran käsistä – ”En voi kontrolloida hänen tekemisiään”
Tämän kesän NHL-draftissa New Jersey Devils pääsi varaamaan koko tilaisuuden ykkösvuorolla.
Devilsin valinta kohdistui sveitsiläishyökkääjään Nico Hischieriin, joka teki samalla historiaa. Hischier oli kautta aikojen ensimmäinen sveitsiläinen, joka on varattu ykkösenä.
Hischier hyppää todennäköisesti jo tulevana syksynä Devilsin NHL-rosterin mukaan.
Devilsillä on kuitenkin riittänyt pohdittavaa toisen huippulupauksen kohdalla.
Viime kaudella NCAA-yliopistoliigassa Harvardin joukkueessa kovat tehot nakuttanut Alexander Kerfoot on ollut hyppäämässä ammattilaisuran pariin.
Kerfoot oli keväällä ehdolla koko NCAA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi. 22-vuotias kanadalaishyökkääjä keräsi kasaan peräti 45 (16+29) tehopistettä yhteensä 36 ottelussa.
Nyt Kerfoot on kuitenkin valumassa vapaaksi agentiksi, sillä hän ei ole tehnyt sopimusta Devilsin kanssa.
Devils varasi Kerfootin kesällä 2012 ja nyt hänen oikeudet ovat raukeamassa. Mikäli osapuolet eivät tee sopimusta elokuun 15. päivään mennessä, on Kerfoot silloin rajoittamaton vapaa agentti. Tällöin hän voi siirtyä mihin tahansa NHL-seuraan.
– Toivon, että Alex tekee sopimuksen meidän kanssamme. Hän tietää, että ottaisimme hänet avosylin vastaan. Uskon myös, että hän istuisi hyvin rosteriimme ja siihen kokonaiskuvaan, mitä tavoittelemme, Devilsin GM Ray Shero sanoi NJ.com:lle Kerfootista.
Shero on kuitenkin vaikeassa raossa. Mikään pykälä tai sääntö ei pakota Kerfootia tekemään sopimusta Devilsin kanssa.
– En voi kontrolloida hänen tekemisiään, Shero myönsi.
Viime kesänä samankaltainen tilanne nähtiin jenkkihyökkääjän Jimmy Veseyn kohdalla. Yliopistotähti Vesey ei halunnut tehdä sopimusta hänet varanneen Nashville Predatorsin kanssa ja lopulta hän valui vapaaksi agentiksi.
Tämän jälkeen Vesey valitsi itselleen uudeksi seuraksi New York Rangersin.
Kerfootia on yhdistetty huhuissa synnyinkaupunkinsa Vancouverin NHL-seuraan Canucksiin.
Keväällä Kerfoot itse kommentoi asiaa News 1130:lle.
– Olin nuorena Canucks-fani ja seuraan heitä edelleen tarkasti. Tässä vaiheessa keskityn kuitenkin Harvardiin ja aikomuksenani on tavata Devilsin johtoa kauden jälkeen.
Sopimusuutisia ei ole kuitenkaan tippunut, vaan Kerfootin seuraava osoite on jäänyt arvoitukseksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä