Viime kaudella pahasti flopannut konkari palaa Los Angelesiin – myös maalivahtiosastolle täydennystä
Los Angeles Kingsissä kaudet 2002-08 pelannut konkarihyökkääjä Michael Cammalleri palaa joukkueeseen vuoden sopimuksella. Kolme kautta New Jerseytä edustaneen hyökkääjän sopimus oli tannnoin ostettu ulos.
Viime kaudella pahasti epäonnistunut kanadalainen tienaa Los Angelesissa alkavasta kaudesta miljoona dollaria.
Cammalleri iski päättyneellä kaudella New Jerseyn paidassa 61 ottelussa 31 pistettä, ja miehen tehotilasto painui yhdeksän astetta pakkaselle. Parhaalla Los Angeles -kaudellaan 2006-07 Cammalleri mätti 81 ottelussa häkellyttävät 80 pistettä.
Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin sotisopaan liittyvät Cammallerin lisäksi Minnesotasta ruotsalaispuolustaja Christian Folin ja kanadalaismaalivahti Darcy Kuemper.
Viime kaudella Minnesotaa edustaneen peruspakin vuoden sopimuksen arvo on 850 000 dollaria. Kuemper tienaa vuodesta 650 000 dollaria.
Mestaruusvuosien 2012 ja 2014 jälkeen Los Angelesin maalivahtipeli on ollut jopa liikaa tähtivahti Jonathan Quickin harteilla, joten Minnesotassa viiden kauden ajan kiekkoja kelvollisesti pysäytellyt Kuemper lienee hyvä lisä joukkueen veskariosastolle.
Mainittujen sopimusten lisäksi kahden vuoden tulokassopimuksella joukkueeseen liittyvät yhdysvaltalaismaalivahti Cal Petersen ja kolmivuotisella tulokassopimuksella valkovenäläinen puolustaja Stepan Falkovsky.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä