Nuorelle tshekkiläistähdelle kaavaillaan lähes 50 miljoonan dollarin diiliä NHL:ssä
Nuori tshekkiläinen tähtihyökkääjä David Pastrnak on saamassa ison palkankorotuksen NHL:ssä.
Pastrnakin kolmivuotinen tulokassopimus päättyi viime kauteen ja tällä hetkellä hän on rajoitettu vapaa agentti.
CSNNE.com:n toimittaja Joe Haggerty lainasi keskusteluista perillä olevaa lähdettä, jonka mukaan Pastrnakin kohdalla voidaan puhua jopa kahdeksan vuoden mittaisesta jatkosopimuksesta.
Lähteen mukaan Pastrnakin diilissä oltaisiin lähellä samoja summia, mitä Brad Marchandin kohdalla nähtiin viime syksynä.
Bruinsin isoihin tähtiin kuuluva Marchand kuittasi kahdeksan vuoden ja 49 miljoonan dollarin jatkon seuralta.
Aiemmin Pastrnakin on huhuttu pyytäneen kuuden vuoden ja 36 miljoonan dollarin sopimusta.
NHL:ssä on nähty tämän kesän aikana isoja jatkosopimuksia. Merkittävin näistä oli Edmonton Oilersin Connor McDavidin 100 miljoonan dollarin sopimus.
– Nyt hyvä kysymys on se, että näkyykö Pastrnakin sopimuksessa pieni hyppäys, kun vertailukohteena ovat ne sopimukset, joita rajoitetut vapaat agentit ovat tuoreeltaan tehneet, Haggerty kyselee.
Pastrnak oli viime kaudella Bruinsin näkyvimpiä pelaajia. 75 runkosarjaottelussa 21-vuotiaalle tshekkiläislaiturille merkattiin tehot 34+36=70.
Jatkosopimuksen valmistuminen on kuitenkin vielä pahasti avoinna.
– Olemme käyneet keskusteluja ihan tuoreeltaan Pastrnakin leirin kanssa ja toivottavasti pääsemme yhteisymmärrykseen jossain vaiheessa, ehkä jo lähiaikoina. Meillä ei kuitenkaan ole mitään aikataulua, Bruinsin GM Don Sweeney totesi Bruinsin kehitysleirin yhteydessä.
Bruinsilla on tällä hetkellä mukavasti tilaa palkkakaton alla (noin 13 miljoonaa dollaria), mikä tietää sitä, että seura pystyy helposti vastaamaan mahdollisiin sopimustarjouksiin Pastrnakin kohdalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!