Minne jäi MM-kisoissa hurmannut kandalaiskonkari? – Agentti avasi NHL-kuvion tilaa
Kevään MM-kisoissa Kanadan takalinjoilla hurmasi varsin yllättävä nimi.
Käytännössä koko ammattilaisuransa ajan Euroopassa pelannut Chris Lee murtautui lopulta NHL-miehillä täytettyyn joukkueeseen ja pelasi varsin vahvat kisat.
Keväällä Pariisissa ja Kölnissä Lee kertoi hurjista tavoitteistaan.
Lee aikoi tavoitella NHL:ään murtautumista.
36-vuotiaana.
Leestä tulisi yksi NHL:n kaikkien aikojen vanhimmista debytanteista, mikäli hän tekee sopimuksen jonkun seuran kanssa.
Nyt Lee on hieman kadonnut kuvasta, eikä häntä ole näkynyt siirtohuhuissa pitkään aikaan.
The Hockey News tavoitti Leen agentin Peter Cooneyn, joka avasi NHL-kuvion tilaa.
– Näemme niin, että hän voisi lunastaa yhden suunnan NHL-sopimuksen. Noin 5-6 seuraa on kysellyt hänen peräänsä, mutta emme ole löytäneet vielä toimivaa sopimusratkaisua, Cooney sanoi.
Lee yrittää edelleen hypätä NHL:n puolelle, eikä hän ole tehnyt sopimusta minkään eurooppalaisen seuran kanssa.
Kokenut kanadalaispuolustaja on edustanut Metallurg Magnitogorskia neljän viime vuoden ajan. Tuoreimmalla kaudella Lee nakutti runkosarjan 60 ottelussa tehot 14+51=65.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä