Tampereen Tappara alkaa erottumaan melkoiseksi huippupelaajien tehtaaksi. Patrik Laineen tarinan kaikki tietävät, minkä lisäksi viime kaudella kukkaan puhjennut Henrik Haapala siirtyy ensi kaudeksi Floridaan pelaamaan NHL-kiekkoa.

Seuraava tähti on jo seuraavana uunissa, kun joukkue hankki KalPasta ensi kaudella varmasti tärkeät askeleet kohti huippua ottavan Niko Mikkolan.

Nuori 21-vuotias puolustaja osoitti jo viime kaudella Liigassa olevansa täysin poikkeuksellinen lahjakkuus, kun hän pelasi ikäisekseen loistavasti liigajäillä, minkä lisäksi hän pelasi ensimmäiset ottelunsa Leijonien mukana EHT-turnauksissa.

Tappara tuntuu tällä hetkellä olevan Suomessa ykkösvaihtoehto nuorille huippupelaajille.

– Tapparasta kuulin vain positiivista ja tiesin, että on urheilullinen organisaatio. Ajateltiin, että tämä on paras mahdollisuus meikälle kehittyä ja ottaa seuraava askel, kaksikosta nuorempi Mikkola kuvailee Tapparan verkkosivuilla.

Mikkola on St. Louis Bluesin varaus vuodelta 2015. 194-senttisellä puolustaja on taitojensa lisäksi myös kokonsa puolesta kaikki edellytykset nousta NHL-tähdeksi. Mikkola oli myös voittamassa nuorten MM-kultaa keväällä 2016.

– Iso askel ainakin itelle siirtyminen Tapparaan. On mahdollisuus saavuttaa jotain ja ottaa askeleita eteenpäin henkilökohtaisella tasolla, hän sanoo.